Maatalous

Ruokavirasto varoittaa huolimattomasta eväiden syönnistä kasvihuoneviljelmillä – voi aiheuttaa suuria satotappioita

Ruokavirasto kartoitti kasvien viruksia yhteensä 26 ulkomaisesta, tämän vuoden heinäkuussa myynnissä olleesta kasviserästä.
Säde Aarlahti
Ulkomaisen vesimelonin syöminen kurkkuviljelmien lähellä ei ole järkevää.

Ruokavirasto varoittaa, että ulkomaiset kasvikset voivat levittää uusia kasvien virustauteja kasvihuoneviljelmille. Tämän vuoksi viljelmien työntekijöiden on syytä olla tarkkana eväidensä suhteen.

Ruokavirasto kartoitti kasvien viruksia yhteensä 26 ulkomaisesta, tämän vuoden heinäkuussa myynnissä olleesta kasviserästä. Koska virukset voivat helposti levitä vaikkapa käsissä, ei ulkomaisia kasviksia kannata Ruokaviraston mukaan tuoda vihannesviljelmälle edes eväänä.

Kasveille tauteja aiheuttavat virukset eivät voi sairastuttaa ihmisiä, joten kasviksia voi tästä huolimatta aivan huoletta syödä.

Näytteitä otettiin viidessä eri kaupassa myynnissä olleista tomaateista, ananaskirsikoista, babypinaatista, vesi-, hunaja-, cantaloupe- ja galia-meloneista, kesä- ja myskikurpitsoista ja munakoisoista. Ruokavirastosta huomautetaan, että kartoitus oli kooltaan pieni, eikä se näin ollen anna kattavaa kuvaa kaikista mahdollisista kasviksiin liittyvistä riskeistä tai eri tuotteiden välisten riskien eroista.

Merkittävin havainto tehtiin espanjalaisten vesimelonien mukana leviävästä kurkun vihermosaiikkiviruksesta. Meillä Suomessa tauti uhkaa kasvihuonekurkkuviljelmiä.

”Virus leviää siementen kautta, mutta herkästi myös työntekijöiden käsissä, jos he ovat vaikkapa hiljattain syöneet eväinään melonia”, Ruokaviraston ylitarkastaja Jari Poutanen huomauttaa tiedotteessa.

Kurkun vihermosaiikkiviruksen hävittäminen on vaikeaa, koska se on erittäin kestävä virus. Se voi säilyä jopa vuosia tartutuskykyisenä kasvijätteessä, työvälineissä, maassa ja vedessä. Virusta on silloin tällöin havaittu kasvihuonekurkkuviljelmiltä myös Suomessa aina 1960-luvulta lähtien, ja se on aiheuttanut merkittäviä satotappioita.

Hollantilaisista, marokkolaisista ja espanjalaisista tomaateista löydettiin pepinon mosaiikkivirusta. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvinnyt, oliko kyseessä viruksen lievä vai haitallinen kanta. Ruokavirastosta todetaan, että viruksen lievää kantaa käytetään joissain maissa kasvien ”rokottamiseen” eli niiden suojaamiseen haitalliselta kannalta.

Kolumbialaisista ananaskirsikoista löydettiin mahdollisesti kokonaan uusi tobamovirus tai sitten tupakanmosaiikkiviruksen harvinaisempi muoto. Niistä löydettiin myös Bromoviridae-heimoon kuuluva virus, joka voi olla Potato yellowing virus PYV tai jokin muu saman heimon virus. PYV:tä tiedetään esiintyvän Etelä-Amerikassa juuri ananaskirsikalla.

Kasviviruksia tunnetaan erittäin paljon ja niistä monet voivat aiheuttaa merkittäviä satotappioita. Ruokavirasto korostaa, että viljelijöiden kannattaa ehkäistä virusten leviäminen viljelmälle pesemällä ja desinfioimalla esimerkiksi kädet, työvaatteet, työvälineet ja vihannesten keruuseen ja kuljetukseen käytettävät laatikot.

Lue lisää

Näin hurjasti maanviljelijän maksamat hinnat ovat nousseet – "Saadaanko edes lannoitteet maksettua?", MTK:n maatalousjohtaja ihmettelee

Kyläkaupat hakeneet niille varattua tukea odotettua vähemmän – tarjolla jopa 22 500 euroa per puoti

Leipävilja laadukasta, rehuviljan hehtopainot matalia

Kaikkien lintujen metsästys on kielletty Salon tartuntavyöhykkeellä – katso kartalta tarkka sijainti