Maatalous

Sikarutto lähestyy Saksan rajaa – tuorein löydös 21 kilometrin päässä Puolan puolella

EU:n suurin sianlihan viejä yrittää tukkia yhä tiukemmin itärajaansa villisikoja vastaan. Sähköaitoja pystytetään Oder- ja Neisse-jokien varteen.
Patrick Pleul
Villisikojen rajanylityksen estävää aitaa pystytetään Saksan ja Puolan rajalle. Kuva on otettu ennen joulua Gubenissa.

Afrikkalainen sikarutto, ASF, etenee Puolassa vääjäämättä kohti Saksan rajaa. Saksan maatalousministeriö kertoi vuodenvaihteen jälkeen, että Puolan viranomaiset olivat löytäneet ASF:ään kuolleen villisian vain 21 kilometrin päässä rajasta ja toisen 32 kilometrin päästä.

Kaikkiaan nyt löydettiin 8 uutta tautitapausta Saksan rajan tuntumasta. Aiemmin lähimmät löydökset olivat 40 kilometriä Puolan puolella, maatalousministeriö kertoi.

Huolta lisää se, että ASF näyttää siirtyvän pohjoisemmaksi Puolassa. Kaksi tapausta on Zaryn kaupungin läheltä. Viime viikon lopulla ei vielä tiedetty, oliko villisiat ammuttu vai löydetty kuolleina.

Saksalaisen Friedrich Loeffler -instituutin mukaan on suuri riski, että sikarutto leviää Saksaan villisikojen mukana.

Hälytysvalmiutta on nostettu kummassakin maassa ja Saksa varautuu hätätilanteeseen. Maiden eläinlääkintäviranomaiset tapaavat Varsovassa lähipäivinä.

Puolan parlamentti hyväksyi viimeisessä kokouksessa ennen joulua lainsäädäntöuudistuksen, jonka mukaan poliiseja, rajavartijoita ja sotilaita voidaan käyttää villisikojen metsästykseen.

Itäisessä Saksassa on myös lisätty villisian metsästystä ja villisikaa saa nyt metsästää yönäkölaitteilla koko Saksan alueella.

Saksan maataloustuottajien järjestö, DBV, vaatii valtiovaltaa tekemään kaikkensa ruton pitämiseksi pois Saksasta. Aitaamista pitää tehostaa ja mielellään jo Puolan puolella, sanoo järjestön varapuheenjohtaja Werner Schwarz Handelsblatt-lehden haastattelussa.

Saksalaiset sianlihantuottajat ovat äärimmäisen huolestuneita. Maa menettää taudista vapaan -statuksen, jos tautia löydetään sikaloista tai villisioista maan rajojen sisällä. Samalla sianlihan vienti Aasiaan loppuisi.

Schwarz korostaa, että Saksan pitää tukea Puolan viranomaisia. Samoin villisikojen määrää pitää vähentää huomattavasti esimerkiksi maan puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla. Matkustajien varoittamista pitää lisätä, jotta he eivät kuljeta tautia lihan ja makkaratuotteiden mukana.

Useat saksalaiset tiedotusvälineet kertoivat uusista ASF-löydöistä viime viikolla. Kuvissa viranomaiset pystyttivät sähköaitoja Saksan ja Puolan rajajokien Oderin ja Neissen varteen.

Lue lisää

Saksan koronatilanne erittäin vakava – rajoitukset voimistuivat useissa maissa Euroopassa.

Puolan perustuslakituomioistuin hyväksyi aborttilain kiristämisen

Saksa koittaa saada Kiinan vakuuttumaan saksalaisen sianlihan tuontikelpoisuudesta

Kuolleiksi luullut villisiat olivatkin nukkumassa – Saksassa epäiltiin dronekuvien perusteella, että ne olivat sairastuneet afrikkalaiseen sikaruttoon