Maatalous

MTK kampanjoi suomalaisen naudanlihan puolesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla: "Keskustelu lihantuotannosta on ollut yksipuolista ja syyllistävää"

Kampanjointi kestää puolen vuoden ajan. Tuona aikana kampanja tavoittaa enimmillään 6–7 miljoonaa ihmistä.
Mainostoimisto KEDM
Tältä markkinointikampanja näyttää.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK nostaa vastuullisen suomalaisen naudanlihantuotannon esille tänään torstaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla käynnistyvällä markkinointikampanjalla. Englanninkielinen kampanja nostaa esille suomalaisen tuotannon edut kestävän kehityksen ja erityisesti vesivarojen näkökulmasta.

Kampanjointi kestää puolen vuoden ajan. Tuona aikana kampanja tavoittaa MTK:n arvion mukaan enimmillään 6-7 miljoonaa ihmistä.

"Keskustelu lihantuotannosta Suomessa on ollut yksipuolista ja syyllistävää. Maailmalla lihan kulutus on kuitenkin kasvussa. Liha on maukas, tärkeä ja monipuolinen ravitsemuksen lähde", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo tiedotteessa.

Marttilan mukaan kampanjan tavoitteena on kertoa matkailijoille naudanlihaa esimerkkinä käyttäen, että Suomessa tuotettu pihvi on vastuullinen valinta niille, jotka lihaa nauttivat.

Naudanlihantuotanto vaatii paljon vettä, jota Suomessa on runsaasti. Monissa muissa naudanlihan tuottajamaissa kärsitään makean, juomakelpoisen veden puutteesta. Makean veden puute on iso globaali ongelma, sillä maatalous, viljely ja eläintuotanto kuluttavat YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan peräti 70 prosenttia kaikesta ihmisen käyttöön ottamasta vedestä.

MTK muistuttaa, että vettä sataa Suomessa vuoden aikana enemmän kuin sitä haihtuu, ja uutta pohjavettä muodostuu koko ajan. MTK:ssa uskotaan myös, että Suomella on hyvät edellytykset viedä ja brändätä suomalaista kestävää naudanlihaa maailmalle tulevaisuudessa.

Lue lisää