Maatalous

Brasilian liha-ala toipui jo skandaalista – vienti ennätysluvuissa

Maatalous 04.08.2017

Tavoitteena on laajentaa tänä vuonna markkinat yli 50:een uuteen maahan entisten 133 lisäksi.


Kari Salonen
Brasilialaista kohunaudanlihaa tuotiin myös Suomeen.

Naudanlihan vienti Brasiliasta on palannut tasolle, jolla se oli ennen maan lihasektoria koetellutta skandaalia. Asiasta kertoo Global Meat News -verkkolehti.

Eniten brassilihaa vietiin heinäkuussa Kiinaan ja Hongkongiin.

Brasilialaisten lihayritysten todettiin maaliskuussa väärentäneen tarkastustodistuksia ja markkinoille on tästä syystä päätynyt pilaantuneita lihaeriä.

Vielä kesäkuussa brassilihan hinta oli pahasti alamaissa. Hinta oli tuolloin alimmillaan 20 vuoteen, 15 prosenttia alempana kuin kolme kuukautta aiemmin. Myös vientimäärät olivat selvästi alemmat kuin ennen kohua.

Nyt tilanne näyttää normalisoituneen.

Heinäkuussa pakastettua naudanlihaa vietiin Brasiliasta 540 miljoonan yhdysvaltain dollarin arvosta, mikä on eniten koko kuluvana vuonna. Tuoreena viedyn lihan arvo oli heinäkuussa 450 miljoonaa dollaria.

Myös määrällisesti vienti on noussut selvästi. Brasilia vei heinäkuussa pakastettua lihaa yli viidenneksen ja tuoretta kolmanneksen vuodentakaista enemmän.

Brasilian heikko valuutta parantaa osaltaan brassilihan asemia kansainvälisillä markkinoilla.

Brasiliasta vietiin viime vuonna naudanlihaa 133 maahan. Tämän vuoden tavoitteena on nostaa määrä 184:ään.

Lue lisää:

EU kielsi lihan tuonnin Brasilian skandaalilaitoksilta – Laivoja käännytetään

EU kiristää brasilialaisen lihan tuontiehtoja: Näytteissä havaittu salmonellaa, muita tauteja ja lääkejäämiä

Brasilia tutkii 5000 lihakonttia ympäri maailman – kohulaitoksista lähteneet vedetään takaisin

EU-komissaari matkustaa Brasiliaan vaatimaan selvitystä lihaskandaaliin

Brassiliha maistui pahalle, mutta vain hetken

Aiheeseen liittyvät artikkelit