Maatalous

Eläinsuojelukeskus Tuulispää auttaa heitteille jätettyjä tuotantoeläimiä – puhelin soi päivittäin

Maatalous 04.06.2017

Tilojen ahdinko näkyy Suomen ainoassa tuotantoeläinten suojelukeskuksessa. Samalla levitetään sanomaa eläinten oikeuksista.


Kari Salonen
”Olemme halunneet keskittyä maatila- ja tuotantoeläimiin. Niille ei Suomessa ole hirmuisesti paikkoja. Koirille ja kissoille löytyy enemmän auttajia”, Piia Anttonen huomauttaa.

Piia Anttonen puhuu huolestuneen näköisenä kännykkäänsä, kun saavumme Eläinsuojelukeskus Tuulispään pihalle.

Anttosta pyydetään ottamaan huostaan nautoja, jotka ovat jääneet aliravituiksi tilan rahavaikeuksien takia. Jostain on löytynyt voimia huolehtia eläinten kohtalosta, vaikka soittajan puoliso on kadonnut ahdingon käytyä sietämättömäksi.

”Ihan kamala tilanne. Tuntuu vielä pahemmalta, kun siihen liittyy tällainen inhimillinen tragedia”, Anttonen huokaisee. Eläimiä koskevia yhteydenottoja hän saa päivittäin.

Tällä hetkellä Tuulispäässä ei kuitenkaan ole tilaa uusille asukkaille.

Tuulispään eläinsuojelukeskus sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun somerolaiselle tilalle asettunut Anttonen haki hevoselleen seuraksi lajitoveria. Hän näki sekä hienoja ratsuja että koneja, jotka eivät kelvanneet kenellekään. Valkoinen, puoliverinen valioyksilö jäi yrityksestä huolimatta saamatta.

”Siinä vaiheessa tajusin, että olen ollut aivan idiootti ja minun pitäisi ottaa juuri niitä eläimiä, joita muut eivät halua.”

Anttosen mielestä hevonen on kuin auto; siitä näkee tasan tarkkaan, kuinka monta aiempaa omistajaa sillä on ollut.

Tähän yhtäläisyydet kuitenkin päättyvät, sillä Tuulispäässä taistellaan juuri sellaista ajattelua vastaan, että eläimet olisivat jotain, mitä käytetään.

”Jako lemmikkeihin ja tuotantoeläimiin on täysin ihmisen keksimä. Se on myös täysin kulttuurisidonnainen. Joissain maissa syödään koiria ja kissoja, ja joissain maissa ei syödä lehmiä.”

Kotieläinpuisto Tuulispää ei kuitenkaan ole. Ohjattujen kierrosten tarkoituksena on, että vierailijat miettisivät omaa suhdettaan eläimiin kohdatessaan ne kasvotusten.

Anttosen mukaan kyse on eläin­yksilön oikeudesta elää, mahdollisuudesta, jota niillä ei hänen mukaansa tuotantotaloudessa ole.

”Kerromme eläinten tarinoita, mistä ne ovat tulleet ja puhumme siitä, miten ne elävät tuotannossa. Meidän ei tarvitse liioitella.”

Vaikka veganismi on viime vuosina noussut toden teolla valtavirtaan, Anttonen tietää, että muutokset ruokailu- ja tuotantotottumuksissa tapahtuvat hitaasti.

”Eläinten määrä pitäisi saada laskuun. Minun puolestani broileri voisi kuolla sukupuuttoon. Se on niin sairas, ettei se selviäisi luonnossa hetkeäkään.”

Anttosen toiveena olisi täysi­päiväisten työntekijöiden palkkaaminen. Näin eläinsuojelukeskuksen jatko voitaisiin varmistaa pidemmäksi aikaa. Nykyisellään keskus pyörii vapaaehtoisvoimin.

”Tämä ei ole mikään yhden ihmisen elämäntyö, joka loppuu siihen, kun minusta aika jättää.”

Jatkuvuutta tuo Eläin­suojeluyhdistys Tuulispää, jonka kautta keskuksen toimintaa järjestetään. Eläinten turvakodin ohella yhdistys pyörittää Tuulispäässä kesäisin vegaanikahvila Pikku Puhuria.

Varsinainen rahoitus tulee kuitenkin yhdistyksen jäsen- ja kummi­maksuista, keräyksistä, lahjoituksista ja yritysyhteistyöstä. Eläinoikeus­järjestöt kuten Animalia ja Oikeutta eläimille ovat myös tärkeässä roolissa.

Kun tilukset on tarkastettu ja kahvit juotu kauramaidon kera, palaamme Anttosen kanssa vielä puheluun, jonka hän sai aiemmin päivällä.

Aina ei yhteydenottoihin liity ihmisten ahdinkoa. Tavallinen tulokas on kaupunkiin muuton takia kodittomaksi jäänyt kotieläin tai tilan tyttären silmäterä, jota ei haluta teuraaksi.

Silti on vaikea paikka, jos soittajalle joutuu sanomaan ei – vaikein osa työtä Tuulispäässä, Anttonen myöntää.

Vaikka olisi palava halu auttaa joka ainoaa eläintä, on valintoja kuitenkin pakko tehdä. Tilan kantokyky ei ole rajaton.

”Kaikkia maailman eläimiä me emme millään pysty pelastamaan mutta näiden yksilöiden kautta voimme puhua myös muiden puolesta.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit