Maatalous

Fujitsu mukaan ruuantuotantoon – Suomeen perustetaan kokeilukasvihuone

Lapinjärvelle rakennetaan aivan uudenlainen, täysin automatisoitu kerrosviljelykasvihuone, jonka huippuun viritetty informaatioteknologia on japanilaisen Fujitsun kehittämä. Kumppanina on Robben Pikku Puutarha.
Matti Immonen
Pikkupuutarha Robbes on erikoistunut salaattiversoihin ja erilaisiin yrtteihin. Niitä kasvaa yhteensä 7 500 neliömetrin alalla.

Kasvihuoneinvestoinnin takana on japanilainen teknologiajätti Fujitsu, joka alkaa Suomeen perustettavan yhtiönsä voimin kokeilla täysin automatisoitua kerrosviljelyä yhteistyössä suomalaisen Robben Pikkupuutarhan kanssa. Yhteistyösopimuksen arvo on 2 miljoonaa euroa, kertoo johtaja Norihiko Taniguchi Fujitsu Limitediltä.

Osapuolet kertoivat yhteistyösopimuksen solmimisesta tiistaina Helsingissä.

Fujitsu valjastaa testikasvihuoneen käyttöön informaatioteknologia- ja pilvipalveluosaamisensa, kuten sensorit, etäseurannan ja monipuolisen tiedonkeruun. Robben Pikku Puutarha tarjoaa puolestaan Suomen parhaimmistoa olevaa viljely- ja kasvihuoneteknologiaa.

Fujitsu, kuten muutin kansainväliset IT-alan yritykset, on jo jonkin aikaa haistanut maataloudessa mahdollisuuden tehdä bisnestä. Yhtiö tavoitteena on luoda tietotaidosta kaupallinen tuote kansainvälisille maatalousmarkkinoille. Kaikki mahdollinen tieto ja kokemukset otetaan talteen, jotta tuotantoa saadaan kehitettyä yhä tehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi.

Testirakennusta voi paremminkin kutsua kasvuhuoneeksi kasvihuoneen sijaan, koska sinne sekä lämpö että valo tuodaan erikseen. Luonnollista valoa ei hyödynnetä.

Kasvit kasvavat neljässä kerroksessa, lattiapinta-alaa on 150 neliömetriä ja viljelypinta-ala 500 neliömetriä, kertoo Lapinjärvellä sijaitsevan Robben Pikkupuutarhan toimitusjohtaja Robert Jordas. Kokeilukasvihuonetta rakennetaan parhaillaan. Tavoitteena on rakentaa suurempi yksikkö ensi vuonna.

Valaistus hoidetaan suomalaisen Netledin kehittämillä ledeillä. Niiden tuottama liikalämpö johdetaan suomalaisen Novarbon kehittämän pisaraverhon avulla ulos.

Vakaa kasvisten hintataso ja Japania edullisempi energia houkutteli Suomeen, Taniguchi kertoo. Sopiva yhteistyökumppani löytyi Finpron kautta.

”Vastaavaa ei ole tehty aikaisemmin missään. Tämä voi muuttaa maataloutta tulevaisuudessa merkittävällä tavalla”, kertoi Finpron Invest in Finland -yksikön johtaja Antti Aumo.

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen puolestaan sanoo olevansa ylpeä suomalaisesta kasvihuoneosaamisesta, jonka ansiosta yhteistyö japanilaisten kanssa alkaa.

Uutista täydennetty 1.6. klo 11:34 Netledin nimellä ja korjattu, että viljelypinta-ala on 500 neliömetriä. Korjattu 1.6. klo 14:50 Fujitsu Limitedin johtajan nimi.

Lue myös

AL: Nyt viljellään vedessä ja pian konteissa

T&T: Maailman ensimmäinen robottifarmi rakenteilla

Suomalaisissa kasvihuoneissa huipputehot: kurkku- ja tomaattisadot suurempia kuin Espanjassa

Omenia ennätyssato ja kasvihuoneissa uusi kuningas: kurkku porhalsi tomaattien ohi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yrttiviljelijä ehdottaa: Vertikaaliviljelmiä voisi perustaa ympäri Suomen

Näyttelijä vaihtoi teatterin vertikaaliviljelyyn – "Tässä näkee työn tuloksen"

Kajaanissa tiristetään sahanpurusta pian ensimmäiset litrat bioetanolia