Maatalous

Helsinkiläisiin iski kesäkanakuume – kanoja vuokrataan maatiloilta

Maatalous 01.04.2017

Näitä kotkotuksia jaksaa seurata koko päivän. Maatiloille kesäkanojen vuokraaminen voi olla liiketoimintaa.


Tuulikki Viilo
Kanakurssille on tullut myös Helsingin Vuosaaressa asuva Liisa Näsi. Hän on pitkään haaveillut kesä­kanalasta. ”Nyt päätös on enää kiinni siitä, mitä naapurit sanovat.”

Kukkokiekuu!

Stadin puutarhuri Jan Liesaho pelkäsi ensin, että hänen Timo-kukkonsa kajautus saisi naapurit valittamaan. Sen sijaan kuuluikin kiitosta: kuinka mahtavaa onkaan kuulla kiekunaa kaupungissa!

Liesaho on Helsingin ainoa luomuvihannesviljelijä. Hänen järjestämänsä kanakurssit varattiin loppuun hetkessä. ”Vähän yllätyin suosiosta. Kanoissa on eksotiikkaa ja ne herättävät positiivisia mielikuvia.”

Kanoja hoidetaan kahdeksan hengen ringissä ja niiden vointi tarkistetaan kerran päivässä. Vaaratonta elämä ei ole kaupungissakaan: citysupi kaivoi kerran tiensä kanalaan ja napsi muutamia kanoja hengiltä.

Kun ruuantuotanto karkaa kauemmaksi omista näpeistä, omavaraisuudesta tulee ylellisyyttä: kolme kanaa riittää pitämään perheen munissa.

Maatiloille kesäkanojen vuokraaminen voi olla osa tilan liiketoimintaa. Lassilan tilalta Tuusulasta kanoja haetaan keväällä ja ne palautetaan syksyllä.

Kanojen talvihoito, tipujen myötä tulevat ylimääräiset kukot ja niiden teurastus ovat monelle kanoista haaveileville haasteita. Vuokraamalla aikuisia kanoja pääsee vähemmällä.

Muutaman vuoden elävät Hy-Line-­kanat lähtevät aikuisina Tuusulasta munimaan kesäperheisiinsä. Harvempi haluaa kanansa tipuina, kertoo tilan isäntä Markku Lassila.

Hän on myynyt ja vuokrannut kanoja kesäkanaloihin noin 15 vuoden ajan. Viimeisen neljän vuoden aikana kanoista on tullut muoti-ilmiö. Samassa ajassa Lassilan kesässä vuokraama kanamäärä on moninkertaistunut.

Häneltä lähtee kesäkanaloihin vuosittain 350–400 kanaa. Ennen määrä oli noin neljäsosa nykyisestä. Yhden kanan vuokraaminen maksaa 35–40 euroa.

Kaikki eivät niistä kuitenkaan malta syksyn tullen luopua.

”Monet ovat sanoneet yllättyneensä siitä, kuinka mukava lemmikki kana on”, Lassila kertoo.

Myös kanan leima läpeensä hölmönä otuksena vaikuttaa aiheettomalta.

”Laumassa kana näyttää tyhmältä, mutta kun kana nähdään yksilönä, ne käyttäytyvät paljon fiksummin.”

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT