Maatalous

HK Scanin Latvanen: Ajatukseni vientiyhteistyöstä saanut paljon kannatusta

Maatalous 03.05.2017

"Aasian suunnassa kaikkien suomalaisyritysten yhteiset volyymit ovat vain pisara meressä."


Kari Salonen
Jari Latvanen kannustaa kotimaisia elintarvikeyrityksiä vientiyhteistyöhön.

"Moni yritys on kommentoinut asiaa, liputtanut sen puolesta ja todennut, että mukana ollaan. Viikonloppuna keskustelin asiasta myös tulevan maatalousministerin kanssa."

Näin kommentoi HK Scanin toimitusjohtaja Jari Latvanen parin viikon takaista esitystään suomalaisten yritysten yhteisestä ruuan vientiyhtiöstä.

Latvanen esitti ajatuksensa MTK:n valtuuskunnassa huhtikuun puolivälissä. "Metsäteollisuudessa meillä oli aikanaan Finnpap. Miksei perusteta Finnfoodia", hän ehdotti.

Latvanen viestitti tuolloin, ettei vientiyhteistyö kovan kilpailijan, Atrian, kanssa olisi HK:lle ongelma. Valion toimitusjohtajan Annikka Hurmeen kanssa hän kertoi jo keskustelleensa asiasta.

"Meillä voisi olla vaikka yhteisiä toimitiloja vientimaissa tai muuta, mikä säästäisi kustannuksia."

Ehdotuksen tultua julkisuuteen Latvanen kertoo saaneensa runsaasti positiivista palautetta.

Hän huomauttaa, että etenkin Aasian suunnassa kaikkien suomalaisyritysten yhteiset volyymit ovat vain pisara meressä. Voimat yhdistämällä saataisiin lisää painoarvoa.

Aivan vastaavaa yhteistyötä tekevät esimerkiksi japanilaisyritykset markkinoidessaan tuotteitaan Eurooppaan, Latvanen toteaa. "Heillä on vastaavia argumenttejakin kuin meillä, puhtautta ja turvallisuutta."

"Nyt vain juoksukengät jalkaan ja toteuttamaan Food from Finlandia", Latvanen kannustaa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT