Maatalous

Kaasu bakteerien ruuaksi – maatilojen metaanista tehdään pian rehua eläimille

Maatalous 18.11.2016

Maatilalla syntyvästä biokaasusta voidaan pian tehdä mikrobipohjaista eläinrehua. Valkuaispitoisuus on 60 prosenttia. Sillä voitaisiin korvata eläinten seosruokinnassa tuontisoijaa.


Kari Salonen
Metanotrofi-bakteerien kuivatetun solumassan väri vaihtelee vaaleasta vaaleanpunaiseen.

Maatilan metaanista voidaan lähivuosina tehdä mikrobipohjaista rehua eläimille. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n keksinnöllä rehua voidaan tuottaa tilalla muovisessa pöntössä ja kerässä letkua.

Toisesta päästä syötetään sisään metaania ja happea. Bakteerit kasvavat ravintoliuoksessa. Toisesta päästä tulee ulos solumassaa. Se suodatetaan, iskukuumennetaan, kuivatetaan ja uutetaan rehuksi.

Yksisoluproteiinin valkuaispitoisuus on 60 prosenttia. Sillä voidaan korvata tuontisoijaa eläinten seosruokinnassa. Suomi on vahvasti riippuvainen valkuaisrehujen tuonnista.

Aiempien tutkimusten mukaan yksisoluproteiinilla voidaan korvata ihmisten ruuassa esimerkiksi lihaa tai munanvalkuaista. Suomessa ihmisruuan tekeminen ei näytä realistiselta lähivuosikymmeninä, sanoo johtava tutkija Juha-Pekka Pitkänen.

Metanotrofi-bakteereille metaani on hiilen ja energian lähde.

VTT on tutkinut Espoossa neljää bakteeria, joista kolme on venäläisistä kantakokoelmista. ”Omia kantoja on otettu suolta, rahkasammalen pinnasta”, kertoo Pitkänen.

Tähän asti metaanipitoisen biokaasun jalostaminen biometaaniksi on ollut kannattavaa vain suurimmissa biokaasua tuottavissa laitoksissa.

VTT:n menetelmällä pienetkin metaania sisältävät biokaasun lähteet voidaan muuntaa rehun raaka-aineiksi. Esimerkiksi maatilojen pienet biokaasumäärät ovat jääneet hyödyntämättä. Uusi menetelmä voisi toimia myös esimerkiksi kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoilla.

Yksi hyöty metaanin syöttämisessä bakteereille on ilmakehän kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, sanoo Pitkänen. Ympäristöstä irrotettu reaktorituotanto ei myöskään vaadi viljelysmaata tai ole altis vuodenaikojen vaihtelulle.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT