Maatalous

Kotimainen koiranruokatehdas haastaa itäeurooppalaiset nappulat ja kansainväliset jätit

Suomen ainoa lemmikkien kuivaruokaa valmistava tehdas toimii Dagsmarkin kylässä Kristiinankaupungissa.
Markku Vuorikari
Pohjalaisessa Dagsmarkin kylässä toimiva koiranruokatehdas valmistaa kuivamuonaa possusta, kalasta, perunasta, kaurasta ja pellavasta.

Suomen ainoa lemmikkien kuivaruokaa valmistava yritys Dagsmark Petfood on saanut Häme-koiranruokansa kotimaisten kauppaketjujen valikoimiin. Yhtiön kotimaista kuivamuonaa myydään S- ja K-ryhmien kaupoissa sekä Hankkijoissa.

Häme-koiranruoka valmistetaan possusta, kalasta, perunasta, kaurasta ja pellavasta. Yhtiö kertoo, että ennen kotimaista vaihtoehtoa lemmikkien nappulat on tuotu Suomeen pääosin itäisestä Keski-Euroopasta.

"Kuluttajakyselymme mukaan noin 65 prosenttia vastanneista luuli, että Suomessa myydään ja valmistetaan kotimaista kuivaruokaa. Näin ei kuitenkaan ole ollut pitkään aikaan, ennen Häme-tuotettamme", Dagsmark Petfoodin toimitusjohtaja Laura Strömberg kertoo.

Yhtiön valmistaa koiranruokaa täysin kotimaisista aineksista pienessä Dagsmarkin kylässä Pohjanmaalla, Kristiinankaupungin kupeessa. Tuoteperhe on ensi vuonna laajenemassa, Strömberg sanoo.

S-ryhmässä kotimaisuutta kiitellään.

"Kotimainen koiran kuivaruoka Häme on tervetullut ja odotettu vaihtoehto valikoimiimme. Kotimaisuuden arvostus on yksi suurista kulutustrendeistä. Siksi myös lemmikeille halutaan tarjota ruokaa, jonka alkuperä tunnetaan ja tiedetään. Olemme mielellämme mukana tarjoamassa koiranomistajille uusia maistuvia kotimaisia vaihtoehtoja", S-ryhmän valikoimajohtaja Katja Tapio kertoo.

Täysin kotimainen koiran kuivamuona markkinoille

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lemmikit päästelevät prosentin Suomen kasvihuonekaasupäästöistä – koira vastaa neljännestä henkilöautosta

Valmistaja laski koiranruuan hiilijalanjäljen – yhdellä päätöksellä päästöjä voi pienentää jopa yli 90 prosenttia

Eläinruokayrityksen pomo Kauppalehdessä: Lemmikille ei enää haluta syöttää punaista lihaa