Maatalous

Luke tutki: Suomen karjaeläinten koko pieneni keskiajalla – "vain kestävimmät selviytyivät"

Maatalous 11.03.2017

Suomen laajimmassa arkeologisen aineiston isotooppianalyysissä selvisi palanen muinaisen karjamme historiaa. Luut ja hampaat paljastivat, mitä kasveja eläimet ovat ravinnokseen käyttäneet.


Kari Salonen
Nykyiset suomenlampaamme jatkavat varhaisimpien lammaspopulaatioidemme sukua.

Arkeologisissa kaivauksissa löytyneiden nautojen ja lampaiden luiden ja hampaiden tutkimuksen avulla on saatu uutta tietoa menneisyyden karjanhoidosta, ravitsemuksesta sekä nykyisten maatiaiseläintemme varhaisesta historiasta.

Tutkimusta varten analysoitiin 43 naudan ja lampaan luuta tai hammasta. Arkeologisissa kaivauksissa löydetyistä eläinten luista vanhin oli pronssikaudelta noin 3 300 vuoden takaa ja nuorimmat löydöt 1900-luvulta.

Luihin kertyneet alkuaineiden isotoopit kertoivat muun muassa sen, että eläinten ruokinta on todennäköisesti vaihdellut eri asuinpaikoilla ja eri vuosina tarjolla olevan rehun mukaan.

Kirjallisten lähteiden mukaan oletettiin, että 1700-luvulla nautojen talviajan ravinto oli pääasiassa olkia ja lampaiden kuivattuja lehtipuun oksia, kerppuja. Kun analyysin tuloksia verrattiin kirjallisten lähteiden tietoihin, huomattiin, että nautojen ja lampaiden isotooppiarvot poikkesivatkin toisistaan vain vähän.

"Heinäsadon epäonnistuessa koko karja on joutunut tyytymään samaan ravintoon, kerppuihin ja naatteihin. Isotooppiarvoissa näkyy katovuosien nälkiintyminen ja siitä johtuva fysiologinen stressi", kertoo akatemiatutkija Auli Bläuer Lukesta.

Kotieläimet ovat joutuneet kestämään äärimmäisen vaikeita olosuhteita erityisesti pitkän talven aikana keskiajalla.

"Aiempia tutkimuksia tukee myös luuaineistoista saatu tieto, jonka mukaan eläinten koko pieneni keskiajalla. Tämä viittaa hyvin puutteelliseen ruokintaan. Vain kestävimmät selviytyivät", Bläuer toteaa.

Bläuerin mukaan tutkimus vahvistaa käsitystä maankäytön muutoksista aikojen kuluessa.

"Hiilen isotoopin arvot näytteissä laskivat esihistorialliselta ajalta keskiaikaan. Tämä viittaa muun muassa siihen, että metsän merkitys eläinten rehustuksessa lisääntyi. Metsäympäristössä kasvien hiilen isotoopin arvot jäävät tyypillisesti alhaisemmiksi kuin niityillä ja muilla avomailla kasvavilla ruohoilla ja pensailla", Bläuer kertoo.

Väestön määrän kasvaessa eläinten ruokinta siis vaikeutui. Asutus tiivistyi, ja niittyjä tarvittiin yhä laidunnuksen sijasta enemmän muuhun viljelykäyttöön.

Tutkimus tehtiin Luonnonvarakeskuksen, Turun yliopiston arkeologian oppiaineen, Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Tukholman yliopiston Arkeologisen tutkimuslaboratorion yhteistyönä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT