Maatalous

Makera-rahoja tarjolla sika- ja siipikarjatalouteen

Yksimahaisten tuotantoa pyritään kehittämään makera-varoin. Kehittämishankkeiden rahat ovat haettavissa syyskuun loppuun asti.
Kari Salonen
Porsaita. Päivi Elonen ja Kalle Villa etsivät maatilaa lehti-ilmoituksella ja päätyivät ostamaan toimivan sikatilan Vampulasta. emakko porsaat

Makera-varojen eli maatilatalouden kehittämisrahaston tutkimus- ja kehittämisvarat ovat haettavissa vielä tämän kuun loppuun asti. Varsinkin sika- ja siipikarjasektorilta toivotaan vielä hakemuksia ennen hakuajan päättymistä.

Varoja hallinnoivan maa- ja metsätalousministeriön mukaan sika- ja siipikarjatuotannon kehittämisvaroja myönnetään käytännönläheisille, helposti ja nopeasti sovellettaville hankkeille.

Tällaisia voisivat olla esimerkiksi sikojen ruokintaa tai kuivikkeiden jakoa helpottavat innovaatiot, kertoo hankekoordinaattori Ilkka Pohjamo .

Ministeriössä sika- ja siipikarjasektorin makera-varoista vastaavan Pekka Sandholmin mukaan myös yksittäiset viljelijät voivat tukea hakea.

Rahoitusta ei kuitenkaan myönnetä yksittäisten tilojen kehittämiseen. Edellytyksenä myönteiselle rahoituspäätökselle on Sandholmin mukaan se, että siitä on hyötyä sektorille laajemminkin.

www.mmm.fi/tutkimus

Lue lisää

Jugurttimarinoidut broilerivartaat

Mitä on käänteinen ruskistaminen? Perinteinen grillaus saa tänä kesänä lisämausteita maailmalta ja yhdessäolosta

Punamultaviisikko tuhoisa maan taloudelle

Suomalaiset startup-yritykset keräsivät viime vuonna lähes miljardi euroa kasvurahoitusta