Maatalous

Novelli: "Jaksanko kylvää, kun ilo on poissa"

Iisalmelainen luomuviljelijä Seppo Kotilainen kuvaa MT:n novellissaan EU-byrokratian herättämiä tuntoja. Paineet uhkaavat viedä mielekkyyden työnteosta. Kuinka lopulta käy, se selviää lukijalle.
Novellissa EU uhkaa viedä viljelijän voimat.

Käännän kylkeäni jo ties monennenko kerran – ja kohta uudelleen. Vähän ajan kuluttua taas, mutta uni ei ota millään tullakseen. Ei, vaikka yritän kuinka rauhoitella itseäni ja työntää syrjään kaikki mielessäni myllertävät asiat.

Pyyhkäisen välillä enintä hikeä peitteenkulmaan ja hautaan pääni kokonaan tyynyn alle, mutta ahdistus ja pelko löytävät tiensä sinnekin. Toivottomuus ja tuska, jotka puristavat minut polttaviin pihteihinsä kuin seppä ahjossa kuumentamansa raudan.

Moneskohan samanlainen yö tämä jo on? Viideskö – vai kuudes?

Välillä kiroilen ja välillä yritän rukoilla. Yritän epätoivoisesti muistella kaikkia niitä sanoja, joita minullekin on joskus lapsena kotona ja pyhäkoulussa opetettu.

Isä meidän, joka… Herra… Ja siinä kaikki. En pysty millään muistamaan enempää. Tuntuu kuin kaikki yhteydet olisivat poikki ja olisin aivan yksin.

Yksin, hikisten peitteiden ympäröimänä. Irti reväistynä kaikesta - uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Pelottavasti pyörivässä häränsilmässä. Vailla venettä ja ruohonkorttakaan, johon tarttua.

Äkkiä säpsähdän hereille kevyestä unenhorteesta, johon olen lyhyeksi hetkiseksi vajonnut, ja hieraisen silmiäni. Vasta puoli viisi! Postikaan ei ole vielä varmasti tullut, ajattelen, samalla kun nousen katselemaan ulos ikkunasta.

Hiivatinko väliä sillä toisaalta on, mitä maailmalla on tapahtunut, montako itsemurhaiskua on taas tehty ja montako amerikkalaista, israelilaista ja palestiinalaista on ammuttu tai montako maanjäristystä ja muuta onnettomuutta sattunut.

Aivan yhtä vähän väliä kuin sillä, montako yritystä on nyt kaatunut tai muuttanut maailmalle – tai mitä järjettömyyksiä poliitikot ovat taas keksineet, jotta nimi pysyisi otsikoissa ja naama näkyvissä.

Tämä tässä on minun järistykseni, eikä kukaan toinen välitä taatusti tippaakaan, mitä minulle kuuluu, mitä minulle on tapahtunut tai on parasta aikaa tapahtumassa. Ei kukaan.

Ei välittäisi, vaikka saisi lehdestä lukea.

Katson lumesta ja talven kahleista vapautuneita peltoja. Lämmintä, kosteanhalukasta maata, joka janoaa siemeniä sisäänsä, jotta voisi taas synnyttää ja kasvattaa uutta.

Ajatukseni katkeavat, kun ojanvarsivesakosta loikkaa kaksi jänistä pellolle.

Ne istahtavat hetkiseksi korvat pystyssä kuuntelemaan, nyppivät sitten pienen tovin edelliskesäistä apilaa kyntöviilujen välistä, juosta pökäisevät vähän matkaa kovaa vauhtia peräkkäin – ja parittelevat tulisesti.

Minulle tulee entistä ahdistavampi olo, sillä jokin kipeää tekevä tunne kouraisee syvältä, viiltää sydäntä kuin teroittamaton veitsi. On pyyhkäistävä silmännurkkaa, aivan kuin heräilevä aamutuuli olisi heittänyt sinne olemattoman roskan ikkunalasin läpi.

Ensimmäinen kevät, kun huomaan, että jokin on muuttunut, että en sytykään enää niin kuin ennen. En syty, vaikka tunnen suonissani saman kiihkon ja sykkeen kuin nuorempana.

Ensimmäinen kevät, kun ajattelen, että onkohan minusta enää...? Jaksanko? Kykenenkö?

Kykenenkö pakottamaan itseni enää millään traktorin pukillekaan? Jaksanko karhita ja kylvää, kun ilo on kokonaan poissa ja mieli pelkkää mustaa masennusta täynnä - eikä työnteostakaan ole odotettavissa mitään hyötyä.

Ei mitään väliä sillä, itääkö ohra ja kasvaako kaura, sataako koko kesän ja miten käy rukiin sakoluvun. Ei mitään väliä edes sillä, saadaanko viljat korjattua pois vai ei. Ei niin mitään väliä.

Tärkeää tuntuu olevan ainoastaan se, että tukihakemukset ja lohkomuistiinpanot sekä kaikki muut paperit on viimeistä piirtoa myöten annettujen ohjeiden ja asetusten mukaisesti täytetty ja että suostuu kiltisti hyppäämään siihen tahtiin kuin kaikki järjettömät direktiivit ja niiden tulisieluiset tarkastajat hyppyyttävät.

Voi tätä viljelijän vapautta, huokaisen samalla kun laskeudun takaisin pitkälleni ja jään kämmenet takaraivon alla tuijottamaan kattoon. Ja odottamaan, että uni tulisi ja vapauttaisi edes lyhyeksi hetkeksi tästä ahdistuksesta ja mieltä masentavasta toivottomuudesta.

Sydämeni ei kuitenkaan pidä tästä asennosta, ja minun on pakko nousta istumaan. Pitäisi varmaan lähteä käymään lääkärissä, kun nuo rytmihäiriöt tuntuvat vain lisääntyvän ja pahenevan, ajattelen pulssia tunnustellessani. Ja muutenkin…

Huomenna on kuitenkin muistettava aivan ehdottomasti maksaa se lainan lyhennys ja älyttömän kallis traktorinkorjauslasku. Ja loppuviikosta on sitten se iso siemenlasku, sähkölasku ja vakuutusmaksu ja…

Ei saatana!

Viskaan peiton polvieni päältä lattialle ja hyppään pystyyn niin vihaisesti, että vaimoni hätkähtää hereille ja katsoo unisilla silmillään kysyvästi minuun. En virka mitään, vaan vetäisen makuuhuoneen oven kiinni ja painelen tuvan puolelle etsimään vaatteitani.

Äkäpäissäni kiskaisen sormet sukanvarresta läpi, ja se vain kasvattaa suuttumustani entisestään. Nostan hieman toista kannikkaani penkistä ja pieraisen äänekkäästi.

Ulkona tuuleksii viileästi jostakin luoteen ja pohjoisen väliltä. Taivas on harmaassa pilvessä, ja kun ennätän postilaatikolle, alkaa karvoa kevyesti lunta. Kiirehdin kylmissäni sisälle ja laitan kahvin tippumaan ennen kuin alan selailla päivän lehtiä.

Suomen nettomaksuosuus Euroopan Unionille kasvanut. Maatalouden tuotantokustannukset nousseet, mutta vastaavasti tuottajahinnat laskeneet roimasti. Tukitasoihin tulossa huomattavia heikennyksiä. Viljelytarkastuksia tehostetaan.

Sillä tavalla!

Nyt kun ne saavat vielä siirtymävaiheen tuet kokonaan historiaan sekä niin kansalliset kuin Euroopan Unioniltakin tulevat tuet pudotettua minimiinsä, niin eipä tarvitse enää sen jälkeen kenenkään tuskailla kaupassa, että ostaisikohan ulkomaista vai kotimaista.

Nostan katseeni kohti peltojen takaista metsänreunaa, missä ruis, aivan kuin kaikkia ajatuksiani ja ilmassa leijuvia lumihiutaleita uhmaten, vihertää jo varsin lupaavasti.

Kuusten latvojen takaa soutaa näkyviin kaksi valkoista joutsenta. Ne lentävät rakennusten kattoja pyyhkien pihamaan yli ja töräyttävät iloisen tervehdyksen laskeutuessaan läheiselle järvelle.

Katselen lintuja pitkään ja kahvit juotuani sieppaan hatun päähäni sekä lähden korjailemaan karhia ja kylvökonetta työkuntoon.

Lue lisää

EU vienyt jo vallan metsissämme

Mielenterveyssyistä alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kääntyi laskuun julkisella alalla

Kriisipuhelimessa vastattiin koronavuonna yli 90 000 soittoon, mikä on merkittävästi enemmän kuin aiempana vuonna

Törkeää toimintaa