Maatalous

Odotettu muutos läpi: Suomi sallii hyönteisten elintarvikekäytön

Maatalous 20.09.2017

Kuluttajien ja yritysten kiinnostus hyönteisten kasvattamiseen kannusti ministeriötä muuttamaan uuselintarvikeasetuksen tulkintaa.


Sanne Katainen
Hyönteisten elintarvikekäyttö puhuttaa ministeriössä. Nyt niiden käyttöä elintarvikkeena aiotaan helpottaa.

Lounaaksi sirkkasoppaa tai toukkapiirasta?

Hyönteisten kasvatus on yleistynyt ja aiheesta on julkaistu jopa keittokirja, mutta myynti elintarvikkeeksi on toistaiseksi ollut mahdotonta. Siihen on tulossa odotettu muutos.

Suomi muuttaa Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksen tulkintaa siten, että hyönteisten kasvattaminen ja myyminen elintarvikkeena sallitaan myös Suomessa.

Tähän asti hyönteisiä on myyty markkinoilla esimerkiksi keittiökoristeena.

Koska hyönteistuotantoa ei ole pidetty laillisesti elintarviketuotantona, se ei ole myöskään ollut elintarvikevalvonnan piirissä.

Hyönteisten rooli valkuaisravinnon tuottamisessa ja maailman ruokaturvan varmistamisessa on herättänyt keskustelua myös muissa EU-maissa.

Se on johtanut siihen, että osa EU:n jäsenvaltioista on tulkinnut EU:n uuselintarvikeasetusta siten, että kokonaisten hyönteisten tuotanto ja myynti elintarvikkeeksi on ollut mahdollista. Maa- ja metsätalousministeriö on nyt päätynyt suosittamaan samaa tulkintaa myös Suomen osalta.

"Hyönteisten tulkitseminen elintarvikkeeksi mahdollistaa, että vaivihkaa syntyneeseen hyönteisalaan voidaan kohdistaa asianmukaista valvontaa. Tämä on välttämätöntä elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi", toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

"Hyönteisalan kehittyminen tarjoaa myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia Suomen ruoka-alalle. Ensin on kuitenkin luotava selkeät, tutkittuun tietoon perustuvat pelisäännöt. Hyönteisten tulkitseminen elintarvikkeiksi tarkoittaa, että hyönteistuotantoon sovelletaan elintarvikelainsäädännön edellytyksiä ja valvontaa."

Alalle sorvataankin nyt yhteisiä käytäntöjä.

"Oletuksena on, että hyönteisalalla nyt jo toimineet yrittäjät ovat toimineet viisaasti ja toiminta voi jatkua tästedes avoimesti", toteaa elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriöstä.

Myös Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pitää päätöstä tulkinnan muuttamisesta tervetulleena.

"Hyönteisten tuotanto ja myynti elintarvikekäyttöön edellyttää sen varmistamista, että lopputuotteet ovat kuluttajille turvallisia. Eviran tehtävänä on laatia tätä koskeva ohjeistus sekä tuottajille että valvontaviranomaisille, ja alamme pikaisesti laatia toiminnalle pelisääntöjä yhdessä alan yrittäjien kanssa. Tuotannossa on esimerkiksi huolehdittava hyvästä hygieniasta ja pakkausmerkintöihin tarvitaan tiedot allergian aiheuttajista eli allergeeneista", toteaa elintarviketurvallisuusosaston johtaja Leena Räsänen Evirasta.

Kaikkien hyönteisten elintarvikekäyttöä asetusmuutos ei tule sallimaan: lainsäädännön kirjaus rajataan sellaisiin hyönteisiin, joiden käytöstä on ennestään tutkimustietoa riskinarviointia varten.

"Hyönteisiin pätee normaali elintarvikkeita koskeva lainsäädäntö. Koska kasvattajissa on usein kyse pientuottajista, voisi olla hyvä laatia luettelo asioista jotka kasvattajan pitää ensi vaiheessa huomioida", pohtii kaupallinen neuvos Leena Mannonen maa- ja metsätalousministeriöstä.