LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Maatalous

Puintisyksystä on tulossa pitkä ja osa saattaa jäädä puimatta

Sateet keskeyttivät puinnit jälleen. Viikossa edistyttiin silti jonkin verran.
Johannes Tervo
Jarkko ja Minna Rauhala kertovat, että saaressa sataa vähemmän kuin muualla paikkakunnalla.

Puinnit ovat edistyneet viikon takaisesta jonkin verran, vaikka sateet keskeyttivätkin sadonkorjuun. Näin arvioivat tällä viikolla Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) alueelliset asiantuntijat.

Sato näyttää edelleen määrän suhteen vähintäänkin kohtuulliselta, kunhan se vain saadaan korjattua. Jos sateinen ja märkä sää jatkuvat, viljaa, erityisesti kevätvehnää sekä valkuaiskasveja jää monin paikoin puimatta.

Kevätöljykasvien sadonkorjuu venyy joka tapauksessa pitkälle syksyyn.

Riskejä on myös koneiden aiheuttamat vahingot maan rakenteelle.

"Painavien viljakuormien ajeluttamista ympäri peltoa on syytä välttää, vaikka silmin havaittavia huomattavia jälkiä ei näkyisikään", Vyr muistuttaa.

Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä rukiista ja syysvehnästä on puituna paikoin jo valtaosa. Keski-Suomessa rukiin osalta ollaan jo puolenvälin paremmalla puolella mutta syysvehnän puinti on selvästi enemmän kesken.

Sen sijaan Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Pohjanmaalla syysviljoista on puituna puolet tai vähemmän.

Etelä-Pohjanmaalla ruista on puituna selvästi alle puolet ja syysvehnä on aloittamatta.

Kevätviljat ovat alkutekijöissään lähes koko maassa. Vain Uudellamaalla kaurasta ja ohrasta on puituna paikoin puolet.

Seuraavina tuleva Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa, joissa kevätviljojen puinnissa ollaan selvästi alkua pidemmällä.

Muualla maassa sen sijaan ollaan täysin alkutekijöissä. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa harva tila on puinut vielä lainkaan kuivattavaa viljaa. Pääosin vilja on korjattu litisteviljoiksi.

Öljykasvien puinti on päässyt alkuun vain Uudellamaalla, jossa on puitu syysöljykasveja. Kevätöljykasvien puintien ennustetaan venyvän pitkälle syksyyn kaikkialla maassa, sillä kasvustot ovat vielä vihreitä ja raakoja.

Toisaalta Keski-Suomessa saatetaan asiantuntijoiden mukaan puida rypsi ennen kevätvehnää.

Myös viljakasvustoissa on joka puolella vielä vihreää.

Satoa jääneekin peltoon monin paikoin, jos sateet eivät hellitä ja lämpö ei riitä sadon kypsymiseen. Erityisesti tiukkaa tekee öljy- ja valkuaiskasvien kanssa mutta myös kevätviljojen.

Todennäköisimmin lohkoja jää puimatta Satakunnassa, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä- ja Ylä-Savossa sekä Kainuussa. Sen sijaan Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla riski arvioidaan vähäiseksi.

Etelä-Pohjanmaalla jännitetään asiantuntijoiden mukaan sitäkin, riittävätkö poutapäivät tuleentuneidenkaan viljojen puintiin.

Määrällisesti viljasato vaikuttaa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa hyviltä.

Sen sijaan puidun sadon laatu Vyr:n asiantuntijoita mietityttää. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla halla on aiheuttanut paikoitellen ongelmia ja heikentänyt laatunäkymiä.

Suurimmassa osassa maata laatunäkymät ovat kuitenkin kohtuulliset, mikäli sato vain saadaan korjattua. Esimerkiksi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa sadon laatu vaikuttaa jopa hyvältä, joskin vaihtelua viljalajeittain ja myös lajien sisällä esiintyy.

Ylä-Savossakin määrä ja hehtolitrapaino "olisivat hyvällä tasolla, kunhan sato saataisiin pois pellosta", Vyr:n paikallinen asiantuntija toteaa.

Sen sijaan Keski-Suomessa tähän mennessä puitu sato on tyydyttänyt määrän mutta ei laadun suhteen.

Kymenlaaksossa ja Varsinais-Suomessa rukiissa on esiintynyt paikoin torajyviä, Kymenlaaksossa jopa poikkeuksellisen paljon.

Syyskylvöala jää väistämättä viimevuotisesta. Erityisesti ruista on saatu kylvöön vain vähän.

Syysvehnän kylvöille nähdään kuitenkin vielä mahdollisuuksia monin paikoin. Esimerkiksi Uudellamaalla peltoja on muokattuna odottamassa suotuisia kylvösäitä.

Lue lisää

Viljan hinta nousee Suomessa jyrkemmin kuin maailmalla: "Kotimainen teollisuus ostaa, mitä kotimaan markkinoilta löytyy"

Syysvilja-ala kasvaa reilusti, kasvustoja kannattaa nyt tarkkailla etanoiden ja kahukärpästen varalta

Sadekausi aiheuttaa suuria laatutappioita – myös syyskylvöt vaarassa

Märkyys haittaa puinteja EU:ssa, laatu vaihtelevaa – ensimmäiset kotimaassa analysoidut viljanäytteet myös odotetusti vaihtelevia