Maatalous

Soijaa kulutetaan huomaamatta

Soijan viljelyala on lisääntynyt Etelä-Amerikassa niin paljon, että se on nykyisin jo suurempi kuin Saksan pinta-ala. Erityisesti soijan kulutusta on lisännyt sen käyttö eläinten ruokinnassa.
Satu Lehtonen

Soijan viljelyala maailmassa on kymmenkertaistunut 50 viime vuoden aikana. Jos kulutuksen kasvu katjuu nykyistä tahtia, tuotanto kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä.

Soija päätyy ruokaketjuun erityisesti sian ja siipikarjan rehuissa.

WWF:n mukaan soijan viljely ei ole kestävällä pohjalla.

Etelä-Amerikassa soijan 46 miljoonan hehtaarin viljelyala on suurempi kuin Saksan pinta-ala. Tärkeät metsäalueet, savannit ja ruohotasangot ovat jääneet viljelyn jalkoihin.

Suomalainen kuluttaja voi WWF:n ohjeistuksen mukaan vähentää soijan käyttöä syömällä vähemmän lihaa ja pienentämällä ruokahävikkiä.

WWF kertoo Finnproteinin soijajalostamon Uudessakaupungissa parantavan kotimaisen lihaketjun mahdollisuuksia vastuullisen soijan käyttöön. Vuoteen 2015 mennessä Finnproteinin hankkima soija on sataprosenttisesti vastuullisesti sertifioitua.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raivokkaat metsäpalot kärventävät Amazonin sademetsiä – Brasilian presidentti on pistänyt palot tavanomaisen metsien raivaamisen piikkiin

Kauppasota syventää soijanviljelijän ahdinkoa USA:ssa

MTK sallisi geenieditoinnin: "Kilpailukyvystä täytyy pitää huolta"