Vanhan korjuuteknologian huipennus leikkaa viljan ja sitoo lyhteiksi - katso video - Maatalous - Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Vanhan korjuuteknologian huipennus leikkaa viljan ja sitoo lyhteiksi - katso video

Viljan sitominen lyhteille kuulostaa menneen ajan käsityövaltaiselta puuhastelulta, mutta Sotkamon Tipasojalla lyhteitä syntyy tosi tarpeeseen ja konevoimin.
Johanna Räsänen

Traktorin perässä kulkeva kone kauhoo siipirattaan avulla ruista sisuksiinsa ja sylkee toisesta kyljestään valmiiksi sidottuja lyhteitä.

1950-luvun ruotsalaiskone, Aroksen Hercules, on lyhteisiin perustuvan viljankorjuuteknologian huipennus. Maanviljelijä Jouko Sormunen hankki koneen reilut 20 vuotta sitten.

"Hirmu hauska vekotin. Nippoja on aivan tuhottomasti, lähemmäs 50. Aina menee yksi vuorokausi, että tämän talviteloilta saapi liikenteeseen", Sormunen kertoo.

Rukiin lisäksi Sormunen on tehnyt itsesitojalla lyhteitä kaurasta ja maitohorsmasta. Kasvuston on oltava 60-senttistä, lyhyistä korsista ei lyhteitä saa.

Itsesitoja on tarpeellinen työkalu Sormusen tilalla.

"On käyttöä, nyt tehdään kahden vuoden tarvis."

Osa lyhteistä päätyy kekripukkiin, jonka tipasojalaiset rakentavat Kajaanin kaupungille.

Lisäksi Sormunen tekee olkipukkeja myyntiin. Se on yksi monialaisen tilan toimeentulolähde. Muita ovat lampaat, perinnebiotoopit ja luomujuurekset.

Idea prinssi Charlesin tilalta

Itsesitoja ei päätynyt Sormuselle sattumalta, vaan hän ryhtyi etsimään sellaista nähtyään televisio-ohjelman brittiläisen prinssi Charlesin tilalta. Siellä raksutti vastaavanlainen kone, ja sellainen piti saada.

MT:ssä julkaistu ostoilmoitus poiki yhteydenoton eteläsuomalaiselta tilalta, jolla itsesitoja oli maannut hylättynä.

"Minähän otin auton ja trailerin siihen mukaan. En tiennyt, onko se sellainen kone, mitä menin hakemaan. Tutkin sitä kotona, ja totesin että on."

Mekaniikka ei heti avautunut, mutta ohjekirjan avulla Sormunen opiskeli koneen rakenteen ja kunnosti sen seuraavaksi vuodeksi käyttökuntoon. Siitä asti Hercules on palvellut uskollisesti muutaman vuoden välein, aina milloin lyhteitä on tarvittu.

Lue lisää

Tämänvuotinen Gävlen pukki on vielä säästynyt pyromaaneilta, raggareilta ja raketeilta

Gävlen olkipukki säästyi tuhopoltolta myös tänä vuonna

Gävlen olkipukki aloittaa vuotuisen hengissäpysymistaistelunsa

Korteniemen tilalla viljellään ruista perinteisin menetelmin – "Sirpillä leikkaaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä"