
Mainos: Tilasiemen Oy
Linnea yllätti kuivana kasvukautena - uutuusvehnästä kelpo sato Örrin tilalla
Örrin tilalla Perniön Lapparlan kylässä viljeltiin tänä vuonna uutta Tilasiemenen Linnea-kevätvehnää. Tilalla on pitkät perinteet siementuotannosta ja viljelykierrossa pidetään monipuolisesti viljojen lisäksi eri viljelykasveja sokerijuurikkaasta nurminataan. Viljelyssä on yhteensä 268 hehtaaria.

Hyvät ominaisuudet houkuttelevat
Viime keväänä Örrin tilalla jouduttiin ikävään tilanteeseen, kun huomattiin etteivät syysvehnäkasvustot olleet selvinneet rankasta talvesta. Salolaisen pakkaajan Aki Riskin kanssa ongelmaan löydettiin kuitenkin ratkaisu.
- Halusin löytää tilalle hyvän kevätvehnälajikkeen myllyvehnän tuotantoon. Aki suositteli Linneaa ja sen ominaisuudet herättivät kiinnostuksen, tilan isäntä Mika Örri kertoo.
Linnea on päätyypin kevätvehnä, joka on erottunut edukseen virallisissa lajikekokeissa erityisesti korrenlujuudellaan sekä korkealla valkuaispitoisuudellaan ja satoisuudellaan.

Kahden ruiskutuksen taktiikalla
Örri kylvi Linnean verrattain myöhään, vasta 20.5. suoraan lautasmuokattuun syysvehnäpeltoon.
Kylvön yhteydessä kasvusto sai 100 kiloa typpeä ja 11 kiloa fosforia. Myöhemmin levitettiin typpeä lisää 30 kiloa hehtaarille ja saman verran myös rikkiä. Lohkon pH ei ollut parhaimmasta päästä, joten lähtökohdat eivät olleet ihanteelliset.
Kesäkuun 22. päivä kasvustoon tehtiin rikkakasviruiskutus Broadwaylla ja samalla ajettiin korrensäädettä sekä litran verran mangaania.
- Korrensäädekäsittely on todettu toimivaksi ratkaisuksi ja muodostunut lähes vakioksi vehnälle. Sillä on varmistettu laadukasta satoa.
Toinen kasvinsuojeluruiskutus suoritettiin heinäkuun toisella viikolla, kun kasvustosta torjuttiin tauteja puolenlitran annoksella Ascra Prota.
- Kasvusto oli hyvännäköinen, mutta käsittely tehtiin kuitenkin ikään kuin vakuutuksenomaisena ja varmistettiin tähkän puhtaus. Syksyllä kasvusto oli erittäin siisti.
Kuiva kasvukausi
Kokonaisuudessaan kasvukausi oli Perniössä kuiva, vaikka ensimmäiset kunnon sateet tulivat jo viikko kylvön jälkeen.
Örri arvioi, että kasvukauden kokonaissademäärä oli yhteensä noin 145 milliä. Toukokuisen sateen jälkeen seuraavan kerran vettä saatiin runsaammin vasta heinäkuun toisella viikolla.
- Kokonaisuudessaan sademäärä olisi ollut ihan riittävä, mutta sateiden ajoitukset olisivat voineet olla parempia. Kuivuudesta muodostui tänä vuonna rajoittava tekijä.
Keskisato ylsi yli odotusten
Linneaa päästiin Örrin tilalla puimaan elokuun viimeisinä päivinä.
- Seuraavalle viikolle oli luvassa sateita, joten sadonkorjuulla oli vähän kiire. Puintikosteus oli 18 prosenttia.
Vaikka kasvukausi oli kuiva eikä maan kasvukunto ollut optimaalisin, tuotti Linnea mieluisan yllätyksen. Kymmenen hehtaarin alalta keskisadoksi saatiin 5 200 kg/ha.
Sadon määrän lisäksi sen laatu oli viljelijälle niin ikään mieluinen uutinen. Laatutiedot paljastavat Linnean valkuaisen olleen 12,4 prosenttia, hehtolitrapainon 85,9 kiloa ja sakoluvun 369.
- Olen Linneaan tosi tyytyväinen kasvuolosuhteet huomioiden. Viljely kiinnostaa myös jatkossa.
Mainos: Tilasiemen Oy