Metsä

Ölkynjatko täydentää Hossan kansallispuistoa – Kuusamon yhteismetsältä merkittävä suojelupäätös

Metsä 23.12.2017

"Katsoimme, että tämän alueen suojeleminen on metsätalouden harjoittamista parempi vaihtoehto", Kuusamon yhteismetsän toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen sanoo.


Sanne Katainen
Uusi yksityinen Ölkynjatkon luonnonsuojelualue sijoittuu Hossan kansallispuiston pohjoisosan kylkeen. Kuva on kansallispuistosta.

Kuusamon yhteismetsä ja Pohjois-Pohjanmaan elykeskus ovat sopineet noin 79 hehtaarin suuruisen yksityisen suojelualueen perustamisesta.

Ölkynjatko-niminen alue rajoittuu Hossan kansallispuistoon ja muodostaa sen kanssa yhtenäisen kokonaisuuden. Metsät ovat vanhoja ja lahopuuta on paikoin runsaasti.

Alueen omistus säilyy yhä Kuusamon yhteismetsällä, joka päättää myös alueella tapahtuvasta metsästyksestä.

Perustetun suojelualueen rauhoitussäännöissä kielletään muun muassa metsänhakkuut, maaperän muokkaaminen ja sulan maan aikana moottoriajoneuvoilla ajo. Alueelle kaatuneen hirvieläimen voi kuitenkin edelleen hakea moottoriajoneuvolla maanomistajan luvalla.

Marjojen ja sienten kerääminen on edelleen täysin sallittua.

"Yksityisen suojelualueen perustaminen Suomen juhlavuoden kansallispuiston viereen on hieno päätös tälle vuodelle", yksikön päällikkö Eero Melantie elykeskuksesta toteaa.

Yhteismetsän toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen arvostaa vapaaehtoisuuteen ja aitoon neuvotteluun perustuvaa suojelua. Suojelusta maksettiin käypä korvaus.