Metsä

EU:n tuore muovistrategia taklaa merien muovikuormitusta – "Kohta enemmän muovia kuin kaloja valtamerissä"

Ympäristö 16.01.2018

Euroopan komissio hyväksyi tiistaina EU:n oman muovistrategian.


Kari Salonen
Yleisimmin meriin päätyviä kertakäyttömuoveja ovat juomapullot ja niiden korkit, ruokapakkaukset, muovipussit, makeisten kääröt, ilmapallot ja tupakat.

EU:n udella muovistrategialla halutaan vähentää riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista ja ehkäistä muovijätteen ympäristöhaittoja erityisesti merissä.

Komissio pyrkii lisäämään muovin kierrätystä ja muovipakkausten uudelleenkäyttöä sekä kierrätettävyyttä vuoteen 2030 mennessä.

EU:n uusien suunnitelmien mukaan kaikki unionin markkinoiden muovipakkaukset on kierrätettäviä vuoteen 2030 mennessä kannattavalla tavalla. Myös kertakäyttömuovien kulutusta on vähennettävä ja pieneksi hajoavan mikromuovin käyttöä rajoitettava muun muassa pakkausmerkintöjen kautta.

"Jos emme muuta tapojamme, jolla tuotamme ja käytämme muovia, meillä on enemmän muovia kuin kaloja valtamerissämme vuoteen 2050 mennessä. Meidän täytyy lopettaa muovin päätyminen meriin, ruokaamme ja elimistöömme. Ainoa pitkän aikavälin ratkaisu on vähentää muovijätettä kierrätyksellä ja uusilla teknologioilla", komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans kertoi tiistaina Strasbourgissa Ranskassa.

Yleisimmin meriin päätyviä kertakäyttömuoveja ovat juomapullot ja niiden korkit, ruokapakkaukset, muovipussit, makeisten kääröt, ilmapallot ja tupakat.

"Muovin kieltäminen kokonaan ei onnistu. Tarvitsemme jatkossakin muovia, mutta parempaa, kierrätettyä muovia. Meidän tulee kasvattaa tietoisuutta ja tapojamme muovin käyttöön", Timmermans sanoo.

EU haluaa strategiapaperin mukaan puuttua muovin pakkausmenetelmiin sekä kierrätykseen lisäämällä pitkäikäisten kierrätysmuovien kysyntää ja kannustamalla yrityksiä innovoimaan muoville korvaajia.

Komission prioriteettilistalla on rajoittaa ympäristössä pitkäikäisten mikromuovien käyttöä. Tähän päästään esimerkiksi lisäämällä tietoisuutta mikromuoveista pakkausmerkintöjä parantamalla ja kehittämällä korvaavia materiaaleja.

Mikromuovit ovat alle 5 millimetrin kokoisia muovihiukkasia. Ne kulkeutuvat vesistöihin esimerkiksi yhdyskuntajätevesien kautta, ja mikromuoveja löytyy usein kosmetiikka- ja hygieniatuotteista sekä keinokuituvaatteista.

Komission mukaan meriin päätyvää muovikuormaa hoidettaisiin satamissa.

"Uusilla säännöillä varmistetaan, että aluksilla syntyvät tai merellä kerätyt jätteet palaavat maahan kierrätettäviksi", komissio valaisee.

Muovia korvaavia innovaatioita ja investointeja varten komissio suunnittelee antavansa viranomaisille ja eurooppalaisille yrityksille ohjeita siitä, miten muovijätettä voidaan vähentää.

Komissio tarjoaa tätä varten 100 miljoonan euron rahoituksen, jolla kustannetaan nykyistä kierrätettävämpien muovimateriaalien kehittämistä, kierrätysprosessien tehostamista sekä vaarallisten aineiden ja epäpuhtauksien jäljittämistä.

Lainsäädäntöesitykset kertakäyttömuoveista kuullaan vasta myöhemmin kuluvana vuonna. Lopulliset ohjeet jätteiden keräyksestä ja lajittelusta on tarkoitus antaa ensi vuonna.

Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio pääsivät joulukuussa sopimukseen, jossa pakkauksista 65 prosenttia kierrätetään vuoteen 2025 mennessä ja 70 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi muovipakkausten kierrätystä on nostettava 55 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Komissio kannustaa sidosryhmiä osallistumaan helmikuun puoliväliin mennessä julkiseen kuulemiseen koskien tuoretta strategiaa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT