Metsä

Bloomberg: Applen tuotteita pakataan pian Stora Enson tekemiin kääreisiin

Metsä 12.03.2018

Sopimus voi olla Stora Ensolle hyvinkin merkittävä.


Lari Lievonen
Yhtiöiden kumppanuudesta kertoo Bloombergin näkemä dokumentti, jonka perusteella Stora Enson kolme Kiinassa sijaitsevaa tehdasta ovat Applen tärkeimpien tavarantoimittajien listalla. Kuvituskuva.

Applen Iphone -puhelimet saatetaan pakata jatkossa suomalaisen yrityksen tekemiin pakkauksiin.

Uutistoimisto Bloomberg nimittäin kertoo, että metsäyhtiö Stora Enso on alkanut toimittaa tavaraa teknologiayhtiö Applelle. Apple tunnetaan erityisesti Iphone-puhelimistaan.

Yhtiöiden kumppanuudesta kertoo Bloombergin näkemä dokumentti, jonka perusteella Stora Enson kolme Kiinassa sijaitsevaa tehdasta ovat Applen tärkeimpien tavarantoimittajien listalla. Stora Enso on noussut vuodesta 2012 julkistetulle listalle ensimmäisen kerran.

Kumpikaan yhtiöistä ei kommentoinut sopimuksen yksityiskohtia Bloombergille. Sopimuksen voidaan kuitenkin ajatella olevan Stora Ensolle merkittävä, sillä Apple myy noin 75 miljoonaa puhelinta vuosineljännestä kohden.

Apple on viime aikoina vähentänyt muovin käyttöä pakkauksissaan. Esimerkiksi Iphone 7:n pakkauksessa on käytetty 84 prosenttia aiempaa vähemmän muovia.

Stora Enso taas on keskittynyt viime aikoina entistä enemmän innovatiivisten pakkausmateriaalien tuotantoon.

Bloomberg: Apple Goes From Villain to Coveted Client With This Finnish Firm

Aiheeseen liittyvät artikkelit