Metsä

Lähes kaikki suomalaiset haluavat säilyttää metsät mahdollisimman luonnonmukaisina

Metsä 14.03.2018

Toisaalta useampi kuin joka toinen suomalainen haluaa hyödyntää metsiä tehokkaasti.


Jaana Kankaanpää
Marjastus on suomalaisille tärkeä. Siitä nauttivat etenkin yli 55 vuotiaat naiset.

Tuoreen selvityksen mukaan metsä on tärkeä useammalle kuin neljälle viidestä suomalaisesta. Metsäsuhde on suomalaisille arkinen, eniten he nauttivat marjastuksesta ja sienestyksestä.

Parasta aikaa metsässä on kesä ja syksy. Eniten aikaa metsässä vietetään lapsena ja nuorena. Iän myötä metsässä liikkuminen harvenee, kun katsotaan koko väestöä.

Se ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä vajaa viidennes suomalaisista on lisännyt metsässä liikkumistaan iän myötä.

Peräti 86 prosentille suomalaisista on vähintään melko tärkeää, että metsät säilyvät mahdollisimman luonnonmukaisina. Toisaalta useampi kuin joka toinen suomalainen pitää vähintään melko tärkeänä myös sitä, että metsiä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti.

Metsäsuhteen perusteella tyypiteltynä 11 prosenttia suomalaisista kuuluu ryhmään, jota voi metsäasioissa pitää määrätietoisina sijoittajina. He painottavat keskimääräistä enemmän taloudellisia kysymyksiä.

Heille metsästys on tyypillinen tapa liikkua metsässä. Luonnon tarkkailu ja marjojen poiminta kiinnostaa heitä muita vähemmän.

Harkitseva hyödyntäjä on toinen metsien talouskäyttöä painottava tunnetyyppi. Heille metsät tarjoavat työtä ja toimeentuloa. Heille metsähoitotyöt ovat keskimääräistä tärkeämpiä. Lähes joka viides suomalainen kuuluu tähän ryhmään.

Lähes puolet suomalaisista voidaan tyypittää metsäsuhteen perusteella ylläpitäjiksi ja huolehtijoiksi. Ylläpitäjälle metsä on jollain tavalla pyhä ja hän nauttii marjojen keräämisestä. Ylläpitäjä hyväksyy myös metsän taloudellisen hyödyntämisen tietyissä rajoissa.

Yhteisöllinen huolehtija ei välttämättä omista itse metsää. Hänelle lähimetsä ja metsänsuojelu ovat tärkeitä. Siitä huolimatta myös hän hyväksyy metsien talouskäytön.

Noin 15 prosenttia suomalaisista lukeutuu metsäasioissa huolettomiin haahuilijoihin. Metsä on heille periaatteessa iloinen asia, mutta he ihailevat sitä silti mielellään etäältä. He saattavat olla perineet metsää, mutta eivät oikein tiedä, mitä sillä tekisivät.

Vajaa kymmenesosa suomalaisista näkee metsän mahdollisuutena seikkailuun. Heille metsien luonnonmukaisuus on tärkeää. He arvostavat metsästä saatavaa taloudellista hyötyä keskimääräistä vähemmän.

Kantar TNS:n selvitys perustuu kyselyyn, johon vastasi 1236 suomalaista. Selvitys on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa metsäsuhde -hanketta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit