Metsä

Aarre: Kuinka monta linnunpönttöä saa tehtyä yhdestä pihamännystä? Esko Viitanen Kristiinankaupungista kokeili

Metsä 14.04.2018

Kristiinankaupungissa asuva Esko Viitanen teki pihamännystä 5-, 6- ja 7-kulmaisia pönttöjä, jotta sai hyödynnettyä koko puun mahdollisimman tarkasti.


Daniela Ingves
Esko Viitasen pihamännystä tehtailemat pöntöt ovat 25–30 senttiä korkeita.

Esko Viitasen naapurilla Kristiinankaupungissa kasvoi pihallaan suuri mänty, josta piti päästä eroon. Naapuri kutsui Viitasen hätiin ja lupasi, että tämä saisi käyttää puun omiin tarpeisiin polttopuuna. Viitanen kaatoi puun kaksi vuotta sitten keväällä, kuori sen heti ja ajatteli tekevänsä siitä penkin.

”Kaatoaika oli väärä, joten en voinut tehdä penkkiä. Pyysin kaveria vetämään puun lankuiksi. Siitä se ajatus sitten lähti: kuinkahan monta linnunpönttöä tuosta tulisi”, Viitanen kertoo reilun vuoden kestäneen linnunpönttötehtailun jälkeen.

Hän arvioi, että pihamänty oli noin kahden kiintokuution kokoinen. Viitanen halusi hyödyntää koko puun mahdollisimman tarkasti, joten hän päätyi tekemään 5-, 6- ja 7-kulmaisia pönttöjä.

Kaikkiaan pönttöjä syntyi 218 kappaletta.

”Sahasin lankut vannesahalla. Olen vakuuttunut siitä, että vannesahalla sahatessa hävikki on pienempi kuin esimerkiksi sirkkelillä sahatessa. Vannesahaa käyttäessä puuta voi käännellä ja purua tulee vähän.”

Viitanen teki pönttöjä kahdessa eri koossa. Pienemmät ovat kuusi-, hömö-, töyhtö- ja sinitiaiselle. Isommat ovat kirjosiepolle, talitiaiselle ja lapintiaiselle. Kaikissa on irrotettava katto ja kiinteä lattia.

Tavallisesti pönttöjen käsittelemistä ei suositella, mutta Viitanen päätyi hiomaan lankut, sillä tehdessä käsiin upposi koko ajan tikkuja.

”Kaveri naureskeli minulle, että mahtavatko linnut ennen pönttöön lentämistä tarkistaa, onko pönttö hiottu.”

Osan pöntöistä hän myös käsitteli kyllästeellä.

”Yleensä pönttöjen maalaamista ei suositella, mutta yhtä hyvin näihin kyllästettyihinkin pönttöihin ovat linnut menneet. Onkohan luonnossa linnuille liian vähän kolopuita, kun maalatutkin pöntöt kelpaavat”, Viitanen miettii.

Lue Aarteen jutusta, mihin Viitasen linnunpöntöt päätyvät, mitä lintuasiantuntijan mukaan pöntönteossa on tärkeintä huomioida ja kannattaako pönttöjä käsitellä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit