Metsä

Kisa puusta kiristyy – pohjoisen tehdashankkeet ajautumassa pudotuspeliin: "Kaikki eivät toteudu"

Metsä 09.07.2018

Pohjois-Suomen kuitupuuähky on ainakin investointisuunnitelmien valossa kääntymässä niukkuudeksi.


Pekka Fali
Pohjoisissa maakunnissa on mahdollisuus kestävästi kasvattaa puunhankintaa 6,5 miljoonaa kuutiometriä, arvioi metsäkeskus.

Pohjoiseen Suomeen suunniteltujen tehdashankkeiden suma on hyvää vauhtia kehittymässä pudotuspeliksi. Kun Metsä Group ilmoitti toukokuussa harkitsevansa Äänekosken kaltaista jättitehdasta Kemiin ja Stora Enso liittyi joukkoon Oulun tehtaan investointisuunnitelmalla, puunkäyttö voisi kaikki hankkeet mukaan lukien nousta yli kymmenen miljoonaa kuutiometriä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Näin suurta puunkäytön harppausta on alueelle vaikeaa sovitella, vaikka metsien kasvu onkin kiihtynyt.

"Pohjoisissa maakunnissa on mahdollisuus kestävästi kasvattaa puunhankintaa 6,5 miljoonalla kuutiolla", sanoo aluejohtaja Arto Sorri, joka vastaa metsäkeskuksen pohjoisesta alueesta.

Hän korostaa, että käytettävissä oleva puumäärä tarjoaa mahdollisuuden isoihin investointeihin.

"Kun ajatellaan tehdashankkeita, niin varmaankaan kaikki eivät toteudu", hän arvioi.

"Mutta toivon mukaan useampia toteutuu. Mitä enemmän niitä toteutuu, sitä enemmän puunhankintaan tulee haasteita."

Suurinta hanketta suunnitteleva Metsä Group totesi, että ratkaisevana tekijänä on puun saatavuus. Viime syksynä valmistunut Äänekosken tehdas nielee vuosittain yli kuusi miljoonaa kuutiota puuta.

Sorrin mielestä on ollut yllättävää, että Stora Enso ja Metsä Group ovat olleet näin pitkään hiljaisina Pohjois-Suomen tehdassuunnitelmistaan. Muut yritykset ovat jo vuosia sitten kertoneet investointiaikeistaan, mutta hankkeet ovat edistyneet verkkaisesti.

Toisaalta puunhankinnan näkökulmasta Pohjois-Suomessa voidaan laskea jonkin verran myös tuonnin varaan. Puuta löytyy sekä itäisestä että läntisestä naapurimaasta.

"Suomen ja Ruotsin välinen puuliikenne voi korostua. Nyt suunta on ollut se, että puuta on kulkenut Suomesta Ruotsiin, mutta se voi muuttua", Sorri sanoo.

Sellun markkinat vetävät toistaiseksi todella hyvin.

"Pitkän aikavälin havusellun kysyntä näyttää siltä, että joka vuosi maailmanmarkkinoille pitäisi tulla yksi uusi Äänekosken kokoinen tehdas", sanoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.

"Mitä enemmän uutta kapasiteettia rakennetaan Suomeen, sitä parempi."

Hän muistuttaa, että isojen puumäärien liikutteluun tarvitaan hyväkuntoinen infrastruktuuri.

"Lähinnä tiepuoli on se, joka vaatii panostuksia", arvioi metsäkeskuksen Sorri.

"Samoin sillat ovat tikittäviä aikapommeja."

Muualle suunnitelluista tehdashankkeista Finnpulpin Kuopion-puunhankinta vaikuttaisi varmasti myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa asti.

Toisaalta suuri kysymysmerkki on se, mitä Stora Enso aikoo tehdä Veitsiluodon tehtaallaan Kemissä. Siellä koneet ovat samaa ikäluokkaa kuin Oulussa, mihin nyt suunnitellaan investointia.

POHJOISEN TEHDASHANKKEET

Useat yritykset ovat ilmoittaneet investointisuunnitelmista Pohjois-Suomessa. Yritysten kertomien tietojen mukaan ne lisäisivät puunkäyttöä seuraavasti:

Boreal Biorefin Kemijärven-tehdas: 2,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Paltamoon suunniteltu KaiCell Fibers: 2,8 miljoonaa kuutiometriä.

Metsä Groupin Kemin-tehtaan uudistus: enimmillään noin kolme miljoonaa kuutiometriä.

Stora Enson Oulun-tehdas: miljoona kuutiometriä.

Kiinalaisen Kaidin Kemin-biopolttoainetehtaan pien- ja energiapuunkäyttö: 2,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.