Metsä

Puukaupan määrä kasvoi elokuun viimeisellä viikolla

Metsä 03.09.2018

Kuusikuitupuun hinta on noussut vuodessa eniten.


Pentti Vänskä
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ovat ostaneet tänä vuonna yksityismetsistä puuta 25,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 17,9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

Puukauppa on odotetusti kiihtymässä kesän vaihtuessa syksyksi.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime viikolla puuta yksityismetsistä 642 000 kuutiometriä, mikä on liki 43 000 kuutiometriä enemmän kuin edellisellä viikolla.

Vuoden alusta viime viikon loppuun mennessä kauppoja oli tehty 25,1 miljoonaa kuutiometriä, 17,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Metsäteollisuuden hintatilastojen mukaan eniten puutavaralajeista on noussut kuusikuitupuu, josta maksettiin viime viikolla keskimäärin 18,5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kuusikuidun keskihinta oli 20,02 euroa kuutiometriltä, uudistushakkuilla 21,77 euroa kuutiometriltä.

Mäntykuitupuun keskihinta on vuodessa kohentunut 13,9 prosenttia 17,78 euroon kuutiometriltä ja koivukuidun 13,2 prosenttia 17,02 euroon kuutiometriltä.

Kuusitukin keskihinta oli metsäteollisuuden mukaan viime viikolla 64,84 euroa kuutiometriltä, mikä on 13,5 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavalla viikolla. Uudistushakkuilla kuusitukista maksettiin keskimäärin 66,22 euroa kuutiolta.

Mäntytukin keskihinta on noussut viime kesän lopusta 12,3 prosenttia 61,26 euroon kuutiometriltä. Uudistushakkuilla mäntytukista sai keskimäärin 63,52 euroa kuutiolta.

Puun hinnoissa on alueellisia eroja. Metsänomistajan kannattaa tarkistaa paikallinen hintataso esimerkiksi omasta metsänhoitoyhdistyksestä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit