Metsä

Puun tuonti 13 prosentin kasvussa

Metsä 08.01.2019

Mäntykuitupuun tuonti kolminkertaistui tammi-lokakuussa.


Markku Vuorikari
Puuntuonti oli huipussaan vuonna 2005. Viime vuonna puuntuonti lähti taas kasvuun.

Metsäteollisuus kasvatti viime vuonna puuntuontia. Tammi-lokakuussa puuta tuotiin 9,37 miljoonaa kuutiota, eli noin 13 prosenttia edellisvuotista enemmän.

Luonnonvarakeskuksen mukaan edellisen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna tammi-lokakuun puuntuonti kasvoi 11 prosenttia. Lokakuussa puuta tuotiin 1,13 miljoonaa kuutiometriä.

Eniten tuotiin koivukuitupuuta. Sen määrä lisääntyi lokakuussa 350 000 kuutiosta 543 000 kuutioon.

Toiseksi eniten tuotiin haketta. Sen tuonnin kasvu jäi alle 10 prosenttiin.

Mäntykuitupuun tuonti lähes kolminkertaistui 87 000 kuutioon edellisvuodesta. Kuusikuitupuun tuonti kaksinkertaistui suunnilleen samoihin lukuihin.

Kovasta kasvusta huolimatta havukuitupuun tuontimäärät jäivät selvästi koivukuitupuun jälkeen.

Koivutukin tuonti kasvoi 37 000 kuutioon. Havutukkien tuonti pysyi pienenä.

Metsäteollisuus maksoi lokakuussa havutukista noin 62 euroa kuutiolta rajalle tuotuna. Samat hinnat olivat voimassa vuosi sitten.

Koivutukin hinta nousi vuodessa 59 eurosta 65 euroon kuutiolta.

Mäntykuitupuun hinta nousi 44 eurosta 58 euroon kuutiolta. Kuusikuitupuusta teollisuus maksoi 54 euroa kuutiolta. Vuosi sitten siitä maksettiin 39 euroa.

Koivukuitupuun hinta rajalla nousi lokakuussa 45 euroon kuutiolta. Vuotta aiemmin sitä sai 34 eurolla.

Metsäteollisuus maksoi tuontitukista suunnilleen samaa hintaa kuin hankintana ostetusta kotimaisesta havutukista. Tuontikuitupuusta teollisuus maksoi selvästi hankintapuuta paremmin.

Joulukuussa mäntykuitupuun hankintahinta oli 31,5 ja koivukuitupuun 31,7 euroa kuutiolta.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT