Metsä

Tenhon harrastuksesta tuli vientihitti: Energiakoura mullistaa puunkorjuun

Metsä 28.07.2016

Yksileukainen energiakoura on lyönyt läpi kotimaan ja ulkomaan markkinoilla.


Petteri Kivimäki
Tenho Koposen suunnittelemat yksileukaiset energiakourat valmistetaan Multialla.

Maansiirtourakoitsija ja metsänomistaja Tenho Koponen kehitteli yksileukaisen TMK-energiakouran alun perin omiin tarpeisiinsa.

”Nuoret metsät olivat hoitamatta ja talvisaikaan kaivin­kone seisoi pihassa. Aloin kehitellä tähän tilanteeseen ratkaisua. Sitä kautta koura sai syntynsä”, Koponen muistelee.

”Kun olin käyttänyt kouraa pari, kolme kuukautta, päätin tehdä tästä koemarkkinoinnin.”

Keksintöä lähestyttiin ensin empien, mutta ajan saatossa ihmiset kiinnostuivat.

Koposen suunnittelemia energiakouria viedään nykyään jo läjäpäin ulkomaillekin.

”Kun kehittelin kouraa 2009, oli markkinoilla vain kaksileukaisia malleja. Suunnittelin siitä mahdollisimman yksinkertaisen, kevyen ja kestävän”, Koponen kertoo.

Lisäksi Koposen kehittämän energiakouran vahvuutena on karsimisominaisuus, jota ei muissa malleissa löydy.

”Koura puun tyvelle, josta lähdetään nostamaan ylös. Maa­tilan isännät omia pellonreunoja kiertäessään toivovat saavansa itse parhaan tyvipöllin omaksi polttopuuksi. Tällainen käytännönläheinen ajattelu on ollut kaiken kehittelyn lähtökohtana.”

TMK-energiakouran kehittely lähti harrastuksesta, mutta jo varsin pian sitä haluttiin ostaa laajemmin.

Koposen omat pojat laativat energiakourasta esittely­videoita Youtube-verkkopalveluun, jota kautta tuotteen tunnettuus kasvoi tasaisesti.

”Merkittävä käännekohta olivat kesän 2014 Viljo-messut Kiuruvedellä. Siellä kouramme sai suuren huomion. Sitä seurasivat Finn Metko -messut Jämsässä, joka räjäytti potin. Sen jälkeen myynti kotimaassa nousi aivan uusiin lukuihin”, Koponen muistelee.

Tänä vuonna kotimaan myynti on vakiintunut 100–150 kouraa per vuosi -tasolle.

Jo nyt puolet kourista viedään ulkomaille. Viennin osuus kasvaa jatkuvasti.

Eniten vienti vetää Englannin suuntaan. Muita otollisia markkina-alueita ovat Itävalta, Ruotsi, Latvia, Viro ja Saksa.

”Yhdysvaltoihin olemme jalkautumassa paraikaa ja sillä suunnalla on suuria odotuksia.”

Koponen pitää mahdollisena myös Kanadan markkinoiden valtaamista.

”Kyselyitä on tullut yllättäviltäkin suunnilta, esimerkiksi viimeksi Etiopiasta.”

Menestystarina keskeltä metsää

TMK-energiakourasta on tähän mennessä tehty vain yksi perusmalli, joka on lisävarustein mukailtavissa asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.

Koponen laatii itse energiakouran kehityssuunnitelmat, mutta kaikki kourat valmistetaan Multialla.

Hankasalmelainen perheyritys luo näin työpaikkoja ympäri Keski-Suomen maakuntaa.

Tenho Koposen kaikki neljä lasta ovat firmassa osakkaina. Energiakouran menestystarinasta yrittäjä myöntää olevansa itsekin ällikällä lyöty.

”Onhan se huikeaa, että keskeltä metsää voi nousta tällainen menestystarina. Itseäni motivoi suuresti Ponssen tarina. En väitä, että me koskaan kasvaisimme niin suureksi tekijäksi, mutta vertailukohtia on aina oltava.”

Koponen otti kotitilansa ja synnyinpaikkansa hoteisiinsa 2004 tehdyssä sukupolvenvaihdoksessa.

”Siinä vaiheessa ajatuksena vielä oli, että maa- ja metsätalouden rooli olisi ollut korostuneempi. Ajan saatossa on kuitenkin käynyt selväksi, että maaurakointi sekä energiakoura ovat ne osa-alueet, jotka vetävät ja tuottavat tulosta.”

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT