Metsä

Sahayritys Junnikkala näkee vain Egyptin markkinoilla myönteisiä merkkejä – saha­tavarakaupassa vallitsee odottava tunnelma

MT Plus Metsä 06.02.2019

Viime vuosi oli Junnikkala Oy:n historian paras. Kuivaamoinvestointi lisää tuotantoa tänä vuonna.

Pekka Fali
Toimitusjohtaja Kalle Junnikkala arvioi, ettei koko sahateollisuuden tuotantomäärä Suomessa muutu tänä vuonna juurikaan viime vuodesta.

Junnikkala Oy:n tuotanto kasvaa tänä vuonna noin 15 prosenttia 360 000 kuutiometriin, kun uusi kanavakuivaamo otetaan käyttöön. Tuotannosta mäntyä on 70 prosenttia ja loput kuusta.

Jukka Pasonen
Sahatavaran vientihinnat taittuivat laskuun viime syksynä.

Sahatavaran vienti Suomesta Kiinaan väheni viime vuonna reippaasti ja Egypti nousi jälleen kärkipaikalle tärkeimpänä vientimaana.

Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella ja Oulaisissa toimiva Junnikkala Oy teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen, toimitusjohtaja Kalle Junnikkala kertoo. Tulosnumerot yritys julkistaa myöhemmin keväällä.

Sen lisäksi, että viime vuosi oli monelle sahayritykselle ennätyksellinen, se oli myös vaihteleva.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT