Lukijalta: EU:n metsäkatoasetus on jo nyt parantanut jäljitettävyyttä – ja siksi se pitää panna toimeen
Niin suomalaiset kuin kansainväliset yritykset ovat jo rakentaneet jäljitettävyysjärjestelmiään, kirjoittaa WWF Suomen kansainvälinen metsäasiantuntija Maija Kaukonen. ”EU:n pidempiaikainen kilpailuetu syntyy ennustettavasta, kunnianhimoisesta ja johdonmukaisesta sääntelystä.”Maaseudun tulevaisuuden EU-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kutsui analyysissaan (MT 28.11.) EU:n metsäkatoasetusta ”kelvottomaksi laiksi”. Nurminen ei ole kritiikissään yksin, sillä asetusta halutaan heikentää ennen kuin sitä on ehditty panna toimeen. Tämä olisi kuitenkin virhe.
WWF puolustaa asetusta, koska se on jo nyt parantanut raaka-aineiden jäljitettävyyttä ja metsäkatovapaita arvoketjuja.
Yksi todiste tästä on järjestöjen vuosittain toteuttama kaakaosektorin vastuullisuutta mittaava suklaapisteytys. Vuonna 2023 yli 80 prosenttia yrityksistä ei osannut kertoa käyttämänsä kaakaon alkuperää tai onko tuotannossa aiheutunut metsäkatoa. Vuonna 2025 näitä yrityksiä oli enää 40 prosenttia. Merkittävin syy kehitykseen oli metsäkatoasetukseen valmistautuminen.
Esimerkiksi Brasiliassa on otettu merkittäviä askelia maankäyttö- ja tilatietojen parantamiseksi, Vietnamissa eri toimijat rakentavat paikkatietoon perustuvaa tietokantaa ja Indonesiassa on kiihdytetty tilarekisteröintien digitalisointia sekä tuettu pienviljelijöitä vaatimusten täyttämisessä.
Uusi lykkäys ja jatkuva poukkoilu ovat märän rätin läimäyksiä niiden kasvoille, jotka ovat toimineet ajoissa.
Suomessa vastuuviranomainen Ruokavirasto on jo pitkään jakanut tietoa, kouluttanut ja tukenut eri toimijoita asetukseen valmistautumisessa. Niin suomalaiset kuin kansainväliset yritykset ovat rakentaneet jäljitettävyysjärjestelmiään. Valmisteluun on käytetty huomattavasti aikaa, rahaa ja osaamista.
Tämä kaikki osoittaa, että metsäkatoasetus toimii jo nyt vahvana markkinasignaalina metsäkatovapaan tuotannon todentamisessa. Ilman asetusta järjestelmät etenisivät hitaammin, jos lainkaan.
Uusi lykkäys ja jatkuva poukkoilu ovat märän rätin läimäyksiä niiden kasvoille, jotka ovat toimineet ajoissa. Tällainen toiminta luo markkinoille epävarmuutta, rankaisee edelläkävijöitä ja palkitsee hitaimmat.
EU:n pidempiaikainen kilpailuetu syntyy ennustettavasta, kunnianhimoisesta ja johdonmukaisesta sääntelystä. Metsäkatoasetus ei ole täydellinen, mutta oikea johtopäätös ei ole sen jatkuva lykkääminen ja heikentäminen, vaan ripeä toimeenpano ja parantaminen käytännön kokemusten pohjalta.
Maija Kaukonen
kansainvälinen metsäasiantuntija
WWF Suomi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










