Metsä

Vuoden lehtikuva kiteyttää suomalaisen maanviljelijän ahdingon – "Lähes raamatullinen"

Juha Metson valokuvassa maatilan loppu tulee katsojan lähelle.
Juha Metso
Kilpailun tuomaristo kommentoi Vuoden lehtikuvaa näin: "Kuvan takana on suuri yhteiskunnallinen tarina. Se kiteyttää suomalaisen maanviljelijän ahdingon. Maalauksellisessa kuvassa on monta tasoa: kyse on samaan aikaan henkilökohtaisesta ja paikallisesta tragediasta, mutta myös globaaleista ja eettisistä ympäristökysymyksistä. Kuvassa on voimakas lataus ja vetovoima. Se on lähes raamatullinen ja herättää tunteita olematta sentimentaalinen."

Vuoden Lehtikuva 2019 -palkinnon voittaneessa Juha Metson kuvassa haminalainen viljelijä Ismo Kiuru on lopettamassa lehmää. Hän on luopumassa tilanpidosta.

Metso voitti myös Vuoden kuvaessee -palkinnon. Siihen liittyvät kuvat on julkaistu kilpailun verkkosivuilla.

Vuoden Lehtikuva ja Vuoden kuvaessee ovat Kuvajournalismi 2019 -kilpailun palkintoja. Kilpailuun osalluistui yhteensä 77 valokuvaajaa 1794 työllä. Tuomareina toimivat tanskalainen kuraattori, valokuvahistoroitsija ja KATALOG -lehden päätoimittaja Jens Friis, dokumenttielokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Virpi Suutari sekä lehtikuvaaja Joel Maisalmi.

Kilpailun pääpalkinto on Kuvajournalisti 2019. Sarjan voittaja saa 2000 euron palkinnon.

Muita kilpailun sarjoja ovat Vuoden lehtikuva, Uutiskuva, Henkilökuva, Urheilukuva, Reportaasi, Kuvaessee, Video ja Yleisön suosikki. Näiden voittajat palkitaan 1 000 eurolla.

Lisäksi Uusi kuvajournalisti -sarjan voittaja saa 2 000 euron palkinnon Patricia Seppälän Säätiöltä.

Vuoden kuvajournalistiksi valittiin Touko Hujanen. Tuomariston mukaan hänen kuvansa ovat tarinallisia ja sensitiivisiä. Oheisessa kuvassa Pyry Saarinen on työharjoittelussa Kilpiän tilalla. Hän on tuonut sinne mukanaan tusinan lampaita veljensä maatilalta. Hujasen koko kuvasarja on esillä kilpailun verkkosivuilla.

Touko Hujanen
Tuomariston kommentti: "Kuvat ovat tarinallisia ja sensitiivisiä. Kuvaajalla on kyky ymmärtää ihmistä. Minimalistisin keinoin hän onnistuu herättämään katsojan mielikuvituksen ja muistot."

Reportaasi 2019 -palkinnon voitti Kalle Koponen kuvareportaasillaan Hong Kongin levottomuuksista. Oheisessa kuvassa mielenosoittajat ampuvat kiviä mellakkapoliisia kohti suurella omatekoisella ritsalla Polyteknisen yliopiston valtauksen aikana marraskuun lopulla. Koko kuvasarjan voit katsoa kilpailun verkkosivuilta.

Kalle Koponen
"Kansainvälisen tason kuvareportaasi. Kuvaaja on havainnut kaoottisen tapahtuman keskeltä oleellisimman ja kuvista kasvaa näkemys kokonaisuudesta ja sen eri osapuolista. Kuvat eivät ole liian hiottuja tai kiillotettuja, vaan vievät katsojan suoraan dramaattisten tapahtumien sisään."

Vuoden uutiskuva näyttää Suomen hallituskriisin tunnelmia. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto seuraavat eronneen pääministeri Antti Rinteen taustalla presidentti Sauli Niinistön hallitukselle osoittamaa puhetta. Rinteen hallitus oli eronnut viikkoa aikaisemmin.

Antti Yrjönen
"Vahva kuva ihmisten välisestä dynamiikasta ja tunteista maskien takana tärkeässä uutistapahtumassa, hallituskriisin ytimestä."

Vuoden henkilökuva -sarjan voitti Tomi Glad. Kuvassa Jussi Rantamäki istuu noormarkkulaisen Hopeaharjun palvelukodin saunassa.

Tomi Glad
"Yksinkertainen ja klassinen, valoa kauniisti hyödyntävä kuva, jossa on humaaniutta ja arvokkuutta. Kuva kasvaa arkkityyppiseksi kuvaksi kenestä tahansa meistä."

Vuoden 2019 urheilukuvassa jalkapalloilija Teemu Pukki on kentälle tungeksivien fanien ympäröimänä jalkapallomaajoukkueen ratkaisevan pelin jälkeen.

Jukka Ritola
"Kuvassa on jopa jotain hengellistä: Teemu Pukki on kuin vapahtaja omassa kuplassaan kansalaisten ympäröimänä. Kuvaan on onnistuttu vangitsemaan dialogi joukon ja päähenkilön välillä. Kuva tiivistää vapautuneen riemun pitkän odotuksen jälkeen."

Uusi kuvajournalisti 2019 -sarjan voitti Hannes Paananen. Paanasen koko kuvasarjan voit katsoa kilpailun verkkosivuilta. Oheisessa kuvassa laulaja Jorma Kääriäinen istuu amerikanraudassaan Pukkilassa.

Hannes Paananen
"Sarjan muotokuvat ovat erityisen hienoja ja osoitus siitä, että kuvaajalla on kyky päästä lähelle ihmistä. Kuvat ovat sekoitus lavastusta ja spontaaniutta. Kuvaaja on löytänyt kuvattavien erityisyyden. Hänellä on hieno väritaju ja kyky työskennellä minimalistisilla elementeillä."

Videosarjan voitti Sakari Piippo. Hänen videossaan Iitin kunnanvaltuuston kokous on kestänyt kuudetta tuntia, kun päästään talousarvion käsittelyyn. Tuomariston kommentti: "Tekijän lähestymistapa on käsitteellinen ja valittu konsepti on älykäs. Demokratia toimii, koska siihen kuuluvat myös eriävät mielipiteet. Video on tyyliltään tahallisen riisuttu, mutta demokratian näyttämöt – kuten videon kunnanvaltuuston sali – ovatkin ankeita ja värittömiä ja niissä toimivat ihmiset loisteputkilamppujen alla kalpeita. Videon henkilöt ovat omanlaisiaan sankareita, koska käyttävät aikaansa erilaisten näkemysten yhteensovittamiseen. Video on kekseliäästi koottu muotokuva modernista demokratiasta. Tällaista ei näe televisiosta."

Yleisön suosikiksi nousi Jukka Ritolan kuva, jossa yleisö taputtaa käsiään ilmassa Rammstein-yhtyeen konsertissa Tampereella.

Jukka Ritola
Yleisö sai valita suosikkikuvansa kuuden finalistin joukosta.

Kunniamaininnan saaneet kuvat ja kaikki muut Kuvajournalismi 2019 -kilpailun kuvat voit katsoa kilpailun verkkosivuilta osoitteessa kuvajournalismikilpailu.fi.

Katso uusin video
Lue lisää

Vuoden lehtikuva oli huono valinta

Vaikuttavimmat kuvat palkittiin

"Tämä maailma on pelkkää pisteytystä"

MT:n näyttely Oulussa oli suuri menestys