Biotaloustapahtuma World Bioeconomy Forum lähetetään ensi syksynä Rukalta verkkolähetyksenä – pandemian vuoksi tapahtuma on muutettu virtuaaliseksi - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Biotaloustapahtuma World Bioeconomy Forum lähetetään ensi syksynä Rukalta verkkolähetyksenä – pandemian vuoksi tapahtuma on muutettu virtuaaliseksi

Virtuaalitapahtuma nähdään mahdollisuutena saavuttaa entistä suurempi yleisö.
Tuomo Kesäläinen
Ensimmäisen kerran biotaloustapahtuma World Bioeconomy Forum järjestettiin Kuusamossa vuonna 2018.

Kolmatta kertaa järjestettävä biotaloustapahtuma World Bioeconomy Forum lähetetään suorana lähetyksenä Rukalta syyskuun 10. päivänä.

"Meneillään olevan pandemiatilanteen vuoksi tapahtuman suunnitteluryhmä on varotoimena päättänyt siirtää tapahtuman virtuaaliseksi", kertoo Jukka Kantola, joka on tapahtuman perustaja ja suunnitteluryhmän puheenjohtaja.

Verkkotapahtuma lähetetään ja ohjataan Rukalta Kuusamosta osallistujien kotisohville ja -toimistoille ympäri maailmaa.

Kantolan mukaan biotalousalan tunnetut nimet keskustelevat ja jakavat näkemyksiään eri teemojen aiheista. "Yleisölle tarjotaan tapahtumaan kommentointi- ja äänestyskanavia, ja mahdollista on myös verkkotapaamisten sopiminen muiden osallistujien kanssa."

Tapahtumaan on varmistunut Kantolan mukaan osallistumisensa jo joukko merkittäviä puhujia, kuten komissaari Mariya Gabriel Euroopan komissiosta, Petteri Taalas Maailman ilmatieteen järjestöstä sekä Mette Wilkie YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestöstä.

Yritys- ja rahoitusmaailmaa edustavat maailman suurimman selluyhtiön, brasilialaisen Suzanon toimitusjohtaja Walter Schalka sekä Michael Nettersheim European Circular Bioeconomy Fundista. Mukana on myös Unescon edustaja Ahmed Fahmi.

Pandemian vaikutus syksyn tapahtumaan arvelutti Kantola mukaan ensin. "Nyt näen virtuaalitapahtuman upeana mahdollisuutena saavuttaa entistä suurempi yleisö”, hän sanoo.

Lue lisää

Kiinalaisten kortit yhä piilossa

KaiCell Fibersin tehdashankkeen ympäristölupahakemus etenee – "Toiveissamme on, että luvat olisivat käytettävissämme vielä tämän vuoden aikana"

KaiCell Fibers on päässyt esisopimukseen tehdasalueesta Paltamon kunnan kanssa – "Huomattava askel kohti hankkeen toteutumista"

Pöyry selvitti biotehtaan talousvaikutuksia: KaiCell Fibers työllistäisi Kainuussa liki 1 200 ihmistä ja koko Suomessa lähes 2 000