UPM vakuuttaa Uruguayn sellujättihankkeen etenevän suunnitellusti – yksityiskohtia viimeistellään Uruguayn uuden hallituksen kanssa - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

UPM vakuuttaa Uruguayn sellujättihankkeen etenevän suunnitellusti – yksityiskohtia viimeistellään Uruguayn uuden hallituksen kanssa

Osapuolet vahvistavat sitoutuvansa hankkeen toteuttamiseen sovitusti myös koronapandemian ja siitä aiheutuvien haasteiden aikana, sanoo UPM:n Uruguayn kehitysprojektista vastaava johtaja Petri Hakanen.
Sanne Katainen
UPM:n mukaan Uruguayn uuden hallituksen kanssa nyt sovitut asiat tulevat voimaan, kun niihin liittyvät sopimukset allekirjoitetaan arvioiden mukaan tulevina kuukausina.

UPM vakuuttaa vievänsä sellujättihankettaan eteenpäin Paso de los Torosissa Uruguayssa täydellä vauhdilla.

UPM ja Uruguayn uusi hallitus ovat sopineet kasvuhankkeeseen liittyvistä avoimista asioista, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

Osapuolet ovat sitoutuneita investointisopimukseen, jonka UPM ja Uruguayn edellinen hallitus allekirjoittivat marraskuussa 2017.

Nyt UPM ja Uruguayn hallitus ovat viimeistelyjen jälkeen sopineet yksityiskohdista, jotka liittyvät hankkeen rakennustöihin, infrastruktuuriin, energiaan ja alueellisen kehitykseen.

UPM nopeuttaa aiemmin suunniteltua 60 miljoonan Yhdysvaltain dollarin investointiaan tieverkoston kehittämiseen Uruguayjoen rannikkoalueella ja keskisessä Uruguayssa.

Investoinneilla vahvistetaan alueiden tieverkostoa paikallisten tarpeiden sekä puukuljetusten ja yhdistelmärekkojen määrän kasvun mukaisesti.

Sähköverkon vahvistamiseen UPM investoi 68 miljoonaa dollaria. Investoinnilla kasvatetaan verkon kapasiteettia siten, että yhtiö pystyy käyttämään ja myymään Paso de los Torosin sellutehtaan tuotannon ylijäämäsähkön täysimittaisesti.

Investointi myös lisää sähköverkon vakautta ja käytettävyyttä.

UPM:n aiemmin ilmoittama kokonaisinvestoinnin kolmen miljardin dollarin hinta sekä arvioitu sellutonnin 280 dollarin kassakustannustaso pysyvät ennallaan.

Nyt sovitut asiat tulevat voimaan, kun niihin liittyvät sopimukset allekirjoitetaan arvioiden mukaan tulevina kuukausina.

“Näiden vireillä olleiden asioiden viimeistelyn myötä molemmat osapuolet vahvistavat sitoutuvansa hankkeen toteuttamiseen sovitusti myös covid-19-pandemian ja siitä aiheutuvien haasteiden aikana”, sanoo UPM:n Uruguayn kehitysprojektista vastaava johtaja Petri Hakanen.

UPM suunnittelee myös investoivansa uuteen taimitarhaan.

Keski-Uruguayhin rakennettava taimitarha olisi yhtiön kolmas eukalyptustaimitarha Uruguayssa ja se vahvistaisi entisestään yhtiön plantaasitoimintoja ja kilpailukykyistä puunhankintaa.

Suunnitellun investoinnin arvo on noin 25 miljoonaa dollaria ja sen arvioidaan luovan noin 120 pysyvää työpaikkaa.

Lisäksi UPM on allekirjoittanut pitkäaikaisen sopimuksen Kemiran kanssa Fray Bentosin tehdasalueella sijaitsevan Kemiran tehtaan tuotantokapasiteetin laajennuksesta sekä toimituksista Fray Bentosin ja uudelle Paso de los Torosin tehtaalle.

Fray Bentosin sellutehdas valmistui vuonna 2007 ja siirtyi kokonaan UPM:n omistukseen 2009.

Lue lisää

UPM kannattavin kolmesta suuresta metsäyhtiöstä – korona iski painopapereihin ja nyt koneita suljetaan tai muunnetaan valmistamaan pakkausmateriaaleja

UPM:n painopaperit vajosivat tappiolle ensimmäisen kerran viiteen vuoteen – "tarrojen ja erikoispaperien kysyntä oli vahvaa ja tuloskehitys erinomaista"

UPM sulkee Jyväskylän vaneritehtaan heinäkuun lopussa – 147 henkilön työt loppuvat

UPM sulkee pysyvästi Chapellen sanomalehtipaperitehtaansa Ranskassa – tehdas voidaan vielä myydä, jos tyydyttävä tarjous saadaan