Koneviesti: Tukkirekkaan mahtuu 3 nippua puuta – hinaaja voi vetää puulautassa lähes 2 000 - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Koneviesti: Tukkirekkaan mahtuu 3 nippua puuta – hinaaja voi vetää puulautassa lähes 2 000

Vaikka tukkirekat ovat 1970-luvulta lähtien vähentäneet puunuittoa Suomessa, niin edelleen puita kuljetetaan myös vettä pitkin. Kuormakoossa rekat häviävät edelleen hinatulle tukkilautalle.
Marko Taavila
Hinaaja on väylän valtias. Joensuun ja Lappeenrannan välillä polttoainetta kuluu vajaa 10 000 litraa, kun yhden suuntaisessa rekkarallissa sitä palaisi kuusinkertainen määrä.

Uittopojat Oy operoi puunkuljetusta Saimaalla ja sen yläpuolisilla vesistöillä. Puuta kuljetetaan UPM:n Kaukaan tehtaille kahdella alusyksiköllä. Hinaaja M/A Olli liikennöi Joensuusta Savonlinna ja Puumalan kautta Lappeenrantaan. Ajoittain liikennöintiä on myös Kuopion ja Lieksan korkeudella. Matkan varrella puuta haetaan useasta paikasta.

Hinaajan vetämän puulautan ja tukkirekan kapasiteettiero on huima. Tukkirekkaan mahtuu kolme nippua puuta, kun taas yksittäiseen hinaajan vetämässä lautassa on tavallisesti 800–1200 nippua puuta. Enimmillään lauttaan mahtuu lähes 2000 nippua. Rekkoja kuitenkin tarvitaan. Ne tuovat paksulla rautalangalla niputettujen puiden tuonti rantaan, jossa ne nostetaan trukkien avustuksella veteen.

Puulautassa on yleensä 8-9 nippua rinnakkain. Rivit kiinnitetään toisiinsa 10 mm:n vaijerilla. Puujonossa on 100–160 nippua puuta, jolloin kuormalle kertyy pituutta jopa kilometrin verran. Kun tukkijonoon lisätään hinaaja ja vetovarsi, lisääntyy lautan pituus yli 300 metrillä.

Puujono lähdetään kuljettamaan rauhallisesti kierroksia nostamalla. Kiihdyttäminen verkkaiseen 2,5–2,8 kilometrin ajonopeuteen kestää kuorman kanssa noin 30–45 minuuttia, jonka aikana yhdistelmä etenee oman pituutensa verran eli noin kilometrin eteenpäin. Joensuun ja Lappeenrannan välinen matkan (285 kilometriä) taittamiseen kuluukin useita vuorokausia.

Laivalla on nelihenkinen miehistö, joka työskentelee pareittain kuuden tunnin jaksoissa. Lepovuoroilla pysytellään laivan omissa hyteissä. Lisäksi laivalla on yhteinen keittiö ja saunatilat. Kahden viikon työputken jälkeen miehistö saa viikon vapaata. Apualukset Heinävesi ja Eero kulkevat hinausaluksen mukana. Näillä laivoilla haetaan mantereelta ruokatarvikkeita sekä pusketaan puulauttaa sivulta, mikäli se uhkaa osua rantaan tai sillanpilareihin.

Miten sää vaikuttaa ja millaisia ongelmia puulautan kuljetuksessa on?

Lue kokonaisuudessaan juttu vesiteitse tapahtuvasta puunkuljetuksesta Koneviestin nettisivuilta!

Katso uusin video
Lue lisää

Uittolauttoja lipuu Saimaalla tänä vuonna viime vuosia enemmän – silti valtaosa puusta saapuu tehtaille pyörillä

Kuskipula huolettaa pohjoisen investointihumussa – "Jostain syystä kouluista ei valmistu ammattitaitoisia kuljettajia"

Video: 84-tonninen "pikkujätti" hakee puuta metsästä vielä vuoden loppuun – Trafilta ei irronnut jatkolupaa

Aarre: Puutavararekan kuljettajan työ on kilpajuoksua kellon kanssa – yrittäjä kustantaa myöhästymiset itse