Metsä

Puiden siemenvarasto kutistunut – miljoonan litran männynkäpykeräys alkaa Lapissa

Hyvälaatuisista männynkävyistä maksetaan 1,2 euroa litralta.
Johannes Tervo
Metsähallitus käynnistää männynkäpyjen keräyksen Pohjois-Suomessa lokakuussa.

Metsähallitus aloittaa Pohjois-Suomessa lokakuun alussa metsäpuiden siemenkeräyksen. Tavoitteena on kerätä 950 000 litraa hyvälaatuista männynkäpyä.

Keräys turvaa Metsähallituksen metsäpuiden siementarpeita ja kartuttaa varmuusvarastoa.

Siemenvarastoa pyritään täydentämään aina kun siihen on edellytykset. Edellisestä suuremmasta keräyksestä on jo lähes 20 vuotta aikaa.

Tällä hetkellä varasto on kutistunut noin 10 vuoden tarpeeseen, mutta osaan Lappia siementä on tarjolla enää vuoden tarpeeseen.

Metsähallitus ostaa hyvälaatuisia männyn käpyjä kerääjiltä. Käytännössä käpyjä ostetaan metsänhoitoyhdistysten kautta.

Hyvälaatuisten käpyjen kerääjille on luvassa käpylitrasta 1,20 euroa

Siementen varmuusvarastointi on laissa kirjattu Metsähallituksen julkiseksi hallintotehtäväksi. Varmuusvarastossa siemenet ovat tasapuolisesti kaikkien saatavissa.

”Pohjois-Suomen hyvän siemensadon innoittamana monet tahot haluavat varmistaa omat siemenvarastonsa ja ovat pyytäneet lupaa kerätä käpyjä valtion mailta omiin tarpeisiinsa", metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen toteaa.

Metsähallitus voi myöntää keruulupia myös muille keräyksen järjestäjille. Sellaisen saanti edellyttää, että kyseisen alueen varmuusvarasto on riittävä tai tulee keräyksen yhteydessä varmistettua.

Katso uusin video
Lue lisää

Uhanalainen naali yritti pesiä Enontekiön tunturialueella – tulevia pesintöjä helpotetaan lisäruokinnalla ja ketunmetsästyksellä

Männynkäpyjen keruun kova suosio yllätti – "Ilahduttavaa, että keruu edelleen kiinnostaa suomalaisia"

Verovapaata ansiota tiedossa: käpyjen metsikkökeräys laajenee etelään

Lisääntynyt vapaa-aika näkyy kalastonhoitomaksuissa: Tuotto ylitti jo 10 miljoonaa euroa