Metsä

Korona on lisännyt metsänomistajien intoa metsänhoitoon

Kestävän metsätalouden rahoitusta on käytetty etenkin nuorten metsien kunnostukseen.

Koronan vaikutukset ulottuvat metsään asti. MT:n Metsätutka -kysely paljastaa, että korona on lievästi lisännyt metsänomistajien kiinnostusta metsänhoitotöihin.

Metsäkeskuksen mukaan etenkin nuorissa metsissä on riittänyt tänä vuonna vilskettä. Sen sijaan Pohjois-Suomen raskaat metsänparannushankkeet ovat edenneet aiempaa hitaammin, mihin on saattanut vaikuttaa Otso metsäpalvelun talousvaikeudet.

Elokuun loppuun mennessä kestävän metsätalouden rahoitusta oli käytetty 8 prosenttia aiempaa enemmän. Tukivaroista 83 prosenttia kului nuoren metsän hoitotöihin.

MT:n Metsätutkan tulokset ovat linjassa metsäkeskuksen havaintojen kanssa. 7 prosenttia metsänomistajista kertoi lisänneensä metsänhoitotöitä koronan takia. Ilmeisesti metsätöille on jäänyt aikaa erilaisten päivätyön muutosten tai lomautusten takia.

Tyypillisesti koronan takia metsänhoitotöitä lisänneet metsänomistajat olivat nuorehkoja maanviljelijöitä tai palkansaajia.

Suurin osa metsänomistajista oli pitänyt metsänhoitotyönsä ennallaan. Pari prosenttia metsänomistajista kertoi myös vähentäneensä metsänhoitotöitä koronan takia.

Metsäkeskuksen mukaan Uudenmaan kevätkaranteeni vaikeutti osalla metsänomistajista kemeratöiden toteuttamista. Niiden suorittamiseen pystyi hakemaan lykkäystä.

Lue myös:

Puukauppa kirii syksyyn, mutta on silti viimevuotista jäljessä

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

Poikkeusaika käänsi katseet kotimaahan

Raportti: Lihan syönnin ja eläinkontaktien vähentäminen keinoja hillitä pandemioita

Ravintoloiden rajoitukset jakaantuvat vastaisuudessa alueiden ja ravintolatyyppien perusteella

Oulu siirtymässä koronan kiihtymisvaiheeseen, Hus aloittaa tutkimuksen koronaviruksen pitkäaikaisista vaikutuksista