Metsä

Myyräkannat runsastuneet keväästä – paikoin myyriä jopa viime syksyä enemmän

Metsämyyriä on paikoin runsaasti etenkin Itä-Suomessa, Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.
Jukka Pasonen

Myyräkannat ovat kasvaneet laajoilla alueilla kevään jälkeen, osoittaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) seuranta.

Itä- ja Etelä-Suomessa myyriä on monin paikoin yhtä runsaasti kuin viime syksynä. Toisaalta joissain paikoissa myyriä on niukasti.

Myyrämäärä on noussut myös Länsi- ja Keski-Suomessa.

Ylä-Lapissa myyräkannat ovat romahtaneet. Sen sijaan Metsä-Lapissa myyriä esiintyy kohtalaisesti tai paikoin runsaasti.

Kannanvaihtelu on myyrillä säännöllistä. Usein romahdus jatkuu saman vuoden kesän yli.

Viime talvena myyräkannat romahtivat Kainuussa, Savossa, Karjalassa sekä Etelä-Suomessa.

"Kuluneena kesänä myyrämäärät nousivat kuitenkin poikkeuksellisesti uudelleen kohtalaisiin tiheyksiin. Kanta-Hämeessä myyriä on paikoin jopa enemmän kuin viime syksynä", kertoo johtava tutkija Otso Huitu Lukesta.

Voimakkaimmin tänä kesänä runsastuivat metsämyyrä ja metsähiiri. Peltomyyräkannat olivat vaatimattomat.

Myyrähuipun voimakkuus riippuu siitä, miten myyrien talvehtiminen onnistuu.

"Epätavallinen, huipun jälkeinen myyrien voimakas runsastuminen on voinut johtua kasvinsyöjän kannalta hyvästä ravintotilanteesta kasvukauden aikana tai saalistuspaineen alhaisuudesta", Huitu sanoo.

Keskiseen Suomeen ja osiin Pirkanmaata odotettiin tälle vuodelle tiheyshuippua. Se kuitenkin keskeytyi talven aikana oletettavasti vähälumisuuden takia.

Kesän aikana myyrät kuitenkin runsastuivat. Luken mukaan tiheydet eivät ole vielä ennätykselliset, joten huippu saattaa olla vasta syksyllä 2021.

Metsä-Lapin ja Koillismaan myyräkannat käyttäytyivät samankaltaisesti. Myös siellä kannankasvu pysähtyi viime talvena, vaikka Pohjois-Suomen talvi oli poikkeuksellisen luminen.

Myyräkannat kuitenkin toipuivat pääosin talven romahduksesta kesällä. Läntisessä Lapissa myyriä on edelleen vähän.

Metsä-Lapin pohjoisimmissa osissa myyriä oli syksyllä runsaasti, mutta Luke ennustaa huipun romahtavan alkaneen talven aikana. Tunturi-Lapissa myyräkannat romahtivat jo talvella 2019−2020.

Läntisessä Suomessa myyräkannat vaihtelevat Luken seurannan perusteella toistaiseksi säännöllisessä kolmivuotisessa rytmissä.

Edellinen myyrähuippu koettiin syksyllä 2018. Tänä syksynä myyrämäärät ovat vielä kohtalaiset. Huippua läntiseen Suomeen Luke ennakoi syksylle 2021.

Korkean metsämyyräkannan alueilla kasvaa myös myyräkuumeen ja taimikoiden myyrätuhojen riski.

Loppusyksyllä ja alkutalvella myyrät hakeutuvat ihmisasutuksiin etenkin haja-asutusalueilla.

Mieluisia talvehtimispaikkoja lajille ovat Luken mukaan kuivat liiterit ja mökit mutta myös vakituisesti asutut rakennukset.

Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus tarttuu ihmisiin hengitysteitse. Se leviää metsämyyrien eritteiden saastuttaman pölyn kautta.

Tartuntariskiä voi vähentää loukuttamalla loppuvuonna ihmisasutuksiin ja ulkorakennuksiin hakeutuvat metsämyyrät.

Lue myös:

Missä myyrä, siellä sopuli – tänä vuonna Lappiin odotettiin runsasta myyrävuotta, mutta toisin kävi

Tiesitkö? Metsämyyrä on Suomen yleisin nisäkäs

Katso uusin video
Lue lisää

Cap-uudistus ei mullista maataloutta – tilojen määrä jatkaa alenemista, samoin tulot

Viljelijät ottivat vaarin markkinoiden toiveista - herneestä ja kaurasta saatiin isot sadot

Luomusato kasvaa reipasta tahtia - mallasohra on uusi luomuhitti

Luke: Kaurakauppa kävi kesällä kovilla kierroksilla – yhtä vilkasta ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen