Metsä

Puuplektrojen esittely Metallicalle oli Otto Hannukselan uran huippuhetki: "He eivät olleet aiemmin tutustuneet sellaisiin"

Idea puisesta plektrasta syntyi, kun syreenipensaasta karsittiin kuivia oksia pois
Rami Marjamäki
Puisia plektroja voi valmistaa melkein mistä puulajista vaan.

Kun Lempäälässä asuva Otto Hannuksela avaa puisia kitaran plektroja sisältävän säilytyslaatikon, avautuu samalla matka erilaisten puulajien maailmaan.

”Plektran voi periaatteessa tehdä mistä puusta tahansa, minulla on täällä esimerkiksi visakoivusta, pihlajasta, tammesta, kuusesta, katajasta, haavasta sekä pähkinäpuusta tehtyjä plektroja.”

”Haluan käyttää mahdollisimman paljon vain Suomessa kasvavia puita, sillä muista lajeista tehdään plektroja maailmalla”, Hannuksela listaa.

Alkusysäyksen puisten plektrojen maailmaan Hannuksela sai intohimonsa kautta.

”Musiikki on aina kuulunut elämääni jossain määrin, voisi sanoa, että olen sunnuntaikitaristi. Tästä taas juontaa kaikenpuolinen mielenkiintoni erilaisiin musiikkiin liittyviin asioihin.”

Ensimmäisen plektransa Hannuksela teki vuonna 2015 syreenipensaan kuivasta puusta. Käsityö oli miehelle tuttua jo entuudestaan, sillä hän on metallipuolella työvälinemestari.

”Puiden maailma kutsui, kun pihamaallamme kasvavasta syreenipensaasta täytyi ottaa kuivaa osaa pois. Mietin samalla, mitä irtisahatulla osalla voisi tehdä, ja päätin työstää siitä plektroja. Olin aiemmin hankkinut jonkin verran tietoa asiasta internetin kautta, mikä helpotti asiaa.”

Saatuaan ensimmäiset plektrat valmiiksi Hannuksela testasi niitä sähkökitaransa parissa. Pian hän päätti ottaa työstöön myös muita puulajeja. Suosituimmiksi ovat ajan kuluessa muotoutuneet visakoivu, luumupuu sekä pihlaja. Lempääläläinen sanoo puulajien valikoituvan soittajan mieltymyksen mukaan.

”Kyseessä on makukysymys, johon vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paksulla plektralla kukin haluaa soittaa. Puuplektra antaa musiikkiin ainakin omasta mielestäni muovista plektraa pehmeämmän soundin.”

Puuplektra kuitenkin kuluu muovista nopeammin ja se on myös hieman kalliimpi. Hannuksela näkee kyseisten asioiden olevan kuitenkin pieniä pulmia kokonaisuuden vaakakupissa.

”Puuplektran valtti on sen ekologisuus verrattuna muoviin. Puun ansiosta plektrat ovat myös persoonallisia, eikä niitä ole kahta täysin samanlaista. Plussaa on myös, että hikiset sormet tarttuvat paremmin puuhun kuin muoviin.”

Plektrat syntyvät Hannukselan käsissä vannesahan avulla, jolla mies sahaa puusta siihen piirretyt plektrojen mallit.

”Sen jälkeen puuta hiotaan, ja se saa vahvuutensa, joka vaihtelee puolesta millimetristä kuuteen millimetriin riippuen asiakkaan toiveesta. Tämän hetki trendi on vahvasti paksua ja teräväkärkistä plektraa suosiva.”

Hannuksela on markkinoinut plektroja pääasiassa internetissä sekä ottamalla suoraan yhteyttä muusikoihin ja bändeihin. Vastakaiku on ollut positiivista.

”On ollut hienoa huomata, että useat ovat kertoneet arvostavansa tällaista käsityötä.”

Hän on myös päässyt esittelemään plektrojaan todelliselle megabändille.

”Pääsin erilaisten sattumuksien kautta näyttämään niitä Metallican jäsenille. He olivat hyvin kiinnostuneita puisista plektroista, sillä he eivät olleet aiemmin tutustuneet sellaisiin. Yksi työn suola onkin saada viedä uutta asiaa eteenpäin.”

”Suomalaista muusikoista plektrojani käyttävät muun muassa Marzi Nyman sekä Stratovariuksen kitaristi Matias Kupiainen.”

Tulevaisuuden osalta Hannuksela uskoo kysynnän kasvuun niin Suomessa kuin ulkomailla.

”Minulla on asiakkaita noin viidestäkymmenestä maasta. Suomen ulkopuolelta eniten kauppaa on syntynyt Saksaan, Ranskaan ja Hollantiin.”

”Meneillään oleva koronavirustilanne on myös näkynyt myynnin kasvuna, sillä kotona on ollut aikaa soitella enemmän.”

Lempäälässä syntyy myös plektrojen mallisia korvakoruja, kaulakoruja, kalvosinnappeja sekä avaimenperiä.

”Ne ovat sivutuotteita, mutta niilläkin on ollut kysyntää. Olen myös uusiokäyttänyt muitakin puumateriaaleja, kuten vaikkapa puisia kortteja. Suunnitelmissani on myös valmistaa yritykseni OHMpicksin merkeissä visakoivusta tehtyjä pukurusetteja.”

Hannukselan suu kääntyy lopuksi hymyyn kysyttäessä, miettiikö hän puiden koostumusta esimerkiksi ajellessaan metsän reunustamia teitä.

”Mietin näitä asioita lähes jatkuvasti, en sitten tiedä pitäisikö siitä olla huolissaan”, Hannuksela hymyilee.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Loimukoivu sopii kitaran raaka-aineeksi

Soitinguru yhdisti kanteleen ja skeittilaudan

Runopuu rakentaa erikoispuusta soittimia ja koruja – "nykyiset puut ovat höttöisempiä kuin aiemmin"

Yle: Kotimaisesta kuusesta kitaraan yhtä hyvä sointi kuin trooppisesta puusta