Metsä

Evon tiedepuistohankkeen vetäjä syyttää työryhmästä irtautuneita väärän tiedon välittämisestä

"Tieto metsästyksen loppumisesta Evon alueella on moneen kertaan kumottu."
Markku Pulkkinen
Evo on suosittu retkeilykohde, jossa käy myös koululaisia.

Paikalliset maanomistajat, metsänomistajat ja metsästäjät irtautuivat viime viikolla Evon tiedekansallispuistoa valmistelevasta työryhmästä. Työryhmää vetävä professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta syyttää heitä väärän tiedon välittämisestä.

Korholan mukaan paikalliset toimijat eivät suinkaan ole irtautuneet hankkeesta, vaan tiedekansallispuistolla on laaja tuki paikallisten luontoharrastajien, retkeilijöiden, yrittäjien, tutkimus- ja opetusväen sekä muiden maakunnallisten toimijoiden ja alueen asukkaiden parissa.

"Kysymys oli vain maanomistajien ja metsästäjien eturyhmistä, jotka ovat levittäneet väärää ja moneen kertaan kumottua tietoa siitä, että kansallispuisto leviää yksityismaille ja että metsästys loppuu Evon alueella", Korhola toteaa.

Korholan mukaan Evolla käy vuosittain 60 000-80 000 vierailijaa ja kävijämäärien on syytä olettaa kasvavan roimasti tiedekansallispuiston perustamisen jälkeen. Hän toivoo kyseisten kansalaisten osallistuvan jatkossa tieteen tekemiseen ja luonnon havainnointiin.

Evon tiedepuistoa kehittävästä työryhmästä irtautuneet paikalliset toimijat, MTK Häme, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistykset ja metsästäjät olivat pettyneitä, ettei heidän mielipiteitään ja ehdotuksiaan otettu työssä huomioon.

Heidän mukaansa ympäristöministeriön toimeksianto alueelliselle työryhmälle ei mahdollistanut vapaata ajattelua täysin uudenlaisen kansallispuistoajatuksen luomiselle. Ennen muuta he olisivat halunneet kehittää Evoa retkeilyalueena, mikä ei olisi sulkenut pois tutkimusta.

Korholan mukaan tiedekansallispuistoa kehitetään nimenomaan uudenlaisesta periaatteista lähtien. Siinä otetaan huomioon kestävyyden lähtökohdat.

"Julkisuudessa keskustelu tiedekansallispuistosta on tiettyjen tahojen toimesta tahdottu ohjata metsästyskysymyksiin, vaikka juuri kokonaisvaltaisesti kestävän kehityksen näkökulmat ovat painotettuja valmistelutyössä", Korhola toteaa.

Aiempi uutinen aiheesta:

Metsänomistajat ja metsästäjät marssivat ulos Evon tiedekansallispuistoa valmistelevasta työryhmästä

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Metsänhoitoyhdistykset ovat laajentumassa maakunnan kokoisiksi – Mikko Tiirola: "MTK ja metsänhoitoyhdistykset yhdessä vahvoja"

On epäisänmaallista ajaa metsävaltaa EU:lle

MT:n kirjeenvaihtaja Maria Pohjala siirtyy uusiin tehtäviin – "On ollut todella mahtavaa päästä raportoimaan metsäpäätöksistä, jotka vaikuttavat niin monien metsänomistajien arkeen"

Lukijalta: "Ministeriö vastuussa karhuista pienpetoraudoissa"