Metsä

Mielipide: Hirvi nähdään usein vain metsän vahinkoeläimenä – voisiko se olla perkaamattomissa taimikoissa mahdollisuus eikä uhka?

"Hirvieläinkysymyksissä metsä- ja riistatalouden suhde näyttäytyy usein jännitteisenä. Oikeasuhtaisuus ja mittakaava unohtuvat helposti kärjistyksen hetkellä, yksittäistapauksia yleistetään", kirjoittaa erätalousneuvos Vesa Ruusila MT:n yliökirjoituksessaan.
Markku Miettinen
Sama hirvimäärä samalla pinta-alalla aiheuttaa sitä suuremmat metsätuhot, mitä vähemmän varttuneen metsän mustikkavarvikkoa tai uudistusalan mäntytaimikkoa alueelta löytyy, Vesa Ruusila huomauttaa.

Alueellisten riistaneuvostojen uudelle kolmivuotiskaudelle asettamat tiheystavoitteet virittivät hirvikeskustelun alkuvuodesta hyvään vauhtiin. Luken tuoreet tiedot osoittivat päättyneellä kaudella hirvikannan tiheyden pienentyneen lähes kaikilla (57/59) hirvitalousalueilla, ja lähes kolme neljästä alueesta oli saavuttanut tiheystavoitteensa.

Hirvikolarien määrä oli noin neljänneksen edeltävää vuotta pienempi. Kahdenkymmenen vuoden aikana hirvikanta on lähes puolittunut ja voimakkaat vaihtelut aiempaa vähäisempiä.

Yleisönosastoissa ja metsäalan lehdissä hirvitilanne on nähty synkkänä. Viidenkymmenen vuoden takaiseen verrattuna hirvikanta on nelinkertaistunut. Taimikkovahinkojen pelossa mäntyä ei enää uskalleta istuttaa, vaan kuusta viljellään liikaa ja liian karuille maille.

Lämpenevä ilmasto kurittaa kuusia pahentaen negatiivista kierrettä metsätaloudelle. Hirven ravinnonkäyttö yksipuolistaa puulajistoa, vaikeuttaa haavan ja pihlajan uudistumista ja aiheuttaa varpujen, etenkin mustikan vähenemistä myös talousmetsissä.

Haapa ja pihlaja ovat metsän monimuotoisuudelle tärkeitä, sukkession alkuvaiheen lajeja. Varttuneen metsän sulkeutuneen latvuston avautuessa myrskyn, tulen tai metsätalouden toimesta lisääntynyt valo ja kosteus aikaansaavat lehtipuiden voimakkaan kasvun. Samaan metsän kehitysvaiheeseen on sopeutunut hirvi, jonka suosituimpia ravintokasveja nämä lehtipuut ovat.

Sukkession alkuvaiheen lajeilla on usein erittäin voimakas lisääntymispotentiaali, mutta vanhassa metsässä ne eivät menesty. Luonnonolosuhteissa laajoja uudistumisalueita syntyy harvoin ja ennustamattomasti; silloin kannattaa lisääntyä niin nopeasti kuin mahdollista.

Sukkession alkuvaiheen tuottavuus on ihmisen näkökulmasta luonnonvarojen hyödyntämisen riesa ja rikkaus. Tätä tuottavuutta ylläpidetään ja hyödynnetään maanviljelyssä ja metsätaloudessa. Siitä hyötyvät niin tavoitellut kuin ei-toivotutkin lajit, joita ihminen tarpeensa mukaan suojaa tai torjuu.

Mitä nuorempi metsien keski-ikä on ja mitä enemmän metsän uudistusaloja tuotetaan, sitä paremmat olosuhteet sukkession alkuvaiheen lajeille muodostuu. Näistä hyötyvät myös haapa, pihlaja ja hirvi.

Hirven elinympäristövaikutukset ovat aina olosuhderiippuvaisia ja liittyvät niin maisemarakenteeseen kuin muuhun lajistoonkin. Saman hirvitiheyden aiheuttaman laidunnuspaineen vaikutukset ovat sitä suurempia, mitä vähemmän varttuneen metsän mustikkavarvikkoa tai uudistusalan mäntytaimikkoa alueelta löytyy.

Hirvi on osa metsiemme monimuotoisuutta ja suurimmassa osassa maata suden tärkein ravintokohde. Yhtä vähän kuin näiden lajien kannanhoitoa voi erottaa toisistaan, voidaan unohtaa hirven ja sen elinympäristön vuorovaikutus toisiinsa. Metsä- tai riistatalouden kysymykset vain yhdestä näkökulmasta asemoituna voivat tuottaa yksinkertaisia ratkaisuvaihtoehtoja, jotka eivät kokonaisuuden tai pitkäjänteisyyden kannalta ole kuitenkaan toimivia.

Hirvieläinkysymyksissä metsä- ja riistatalouden suhde näyttäytyy usein jännitteisenä. Oikeasuhtaisuus ja mittakaava unohtuvat helposti kärjistyksen hetkellä, yksittäistapauksia yleistetään.

Monimutkaisessa metsäekosysteemissä kokonaisuuksien hahmottamisen ja asioiden mittasuhteiden tärkeys kuitenkin korostuu. Tiheimmillä hirvitalousalueillamme neliökilometrin ruutuun mahtuu alle puolikas hirvi. Sen lisäksi muutkin tekijät vaikuttavat metsätalouden uudistamismenetelmiin, puulajisuhteisiin ja monimuotoisuuteen, mutta mikä on näiden välinen suhde?

Taimikoiden perkausrästien nähdään heikentävän metsätalouden tuottoa. Voisiko hirven laidunnus olla tässä mieluummin mahdollisuus kuin uhka?

Luonnonvarakeskus julkaisi äskettäin odotetun raportin hirvieläinten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Laajassa kirjallisuuskatsauksessa korostuu tutkimuksen painottuminen hirven negatiivisiin vaikutuksiin metsätaloudelle tai muulle yhteiskunnalle. Se heijastelee myös julkista keskustelua, missä hirvi ja muut hirvieläimet nähdään usein vain vahinkoeläiminä.

Raportti tuo esiin useita tiedontarpeita myös hirvikannan sosiaalisten ja virkistyshyötyjen selvittämiseksi. Niiden täyttäminen parantaa keskustelua ja tukee metsä- ja riistatalouden tavoitteiden yhteensovittamista. Tähän on maassamme erinomaiset mahdollisuudet.

Kirjoittaja on erätalousneuvos maa- ja metsätalousministeriössä.

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Erotammeko hirveä metsän puilta?

Hirvieläinkannan säätelyjärjestelmä on uusittava

Aarre: Männyn viljely epäilyttää monia metsänomistajia hirvituhoriskin vuoksi – karulla maalla kuusen viljely ei sekään ole hyvä vaihtoehto

Hirvieläinkysely sai vastausvyöryn – lännessä ja kaakossa eniten painetta hirvikannan harventamiselle