Metsä

Kansallispuistot nauttivat ennätyssuosiosta: "Luonnon ensi kertaa löytäneet ovat tulleet jäädäkseen"

Vuonna 2020 ensimmäisellä puoliskolla kansallispuistoissa koettiin ennätyksellinen kävijäpiikki. Tämän vuoden vastaavalla aikavälillä kävijämäärä on noussut vieläkin korkeammaksi.
Carolina Husu
Kävijämäärien odotetaan pysyvän korkealla jatkossakin.

Heinäkuun loppuun mennessä Suomen kansallispuistoihin tehtiin noin 2,5 miljoonaa käyntiä, kertoo Metsähallitus. Vuodesta 2020 kävijämäärät kasvoivat neljä prosenttia, mutta vuoteen 2019 verrattuna kasvu on 25 prosenttia.

"Voimme puhua uudesta kysyntätasosta", sanoo Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson.

”Pandemian takia luonnon ensi kertaa löytäneet ihmiset ovat tulleet jäädäkseen. Lisääntyneet etätyömahdollisuudet ovat lisänneet vapaa-ajan asukkaiden mahdollisuuksia vierailla luontokohteillamme, kuten kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla. Ihmiset ovat löytäneet uusia aktiviteetteja esimerkiksi retkeilyalueiden monipuolisista mahdollisuuksista."

Jansson uskoo, että kävijämääriin tuskin tulee notkahdusta tulevaisuudessakaan, sillä kansainväliset matkaajat palaavat kansallispuistoihin.

Kävijämäärät ovat kasvaneet etenkin Koillismaalla ja Lapissa. Etelässä runsasluminen talvi ja helteinen kesä vähensivät polkujen käyttöä.

Metsähallituksen luontopalvelut on saanut erilaisina erillisrahoituksina 38 miljoonaa euroa tälle hallituskaudelle. Rahat käytetään kansallispuistojen ja muiden suosittujen luontokohteiden korjaukseen ja kehittämiseen.

"Ilman tätä rahoitusta olisimme olleet täysin pulassa jo entisten käyntimäärien kanssa, saatikka näin suuren kasvun myötä. Tämä tehty investointi tuottaa hyötyä jatkossakin, kunhan nykyisessä hallitusohjelmassa ja kehysriihessä sovittu perusrahoituksen taso toteutuu myös tulevaisuudessa", Jansson toteaa.

"Jatkossakin meillä on varmasti myös investointitarpeita, ja samaan aikaan parannamme kustannustehokkuuttamme ja tuottavuuttamme."

Rahoituksella on esimerkiksi laajennettu kansallispuistojen pysäköintialueita, rakennettu portaita ja pitkospuita sekä tehty esteettömiä reittejä.

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Metsähallitukselta neuvo tunturissa vaeltavalle ikävän lieveilmiön seurauksena: "Älä siirrä yhtään kiveä"

Video: Livojoelle kuljetetaan helikopterilla 800 tonnia kutusoraa kaloille – reilun viikon aikana tehdään yli 550 lentoa

Toisena koronavuonna kansallispuistojen suosio nousi entisestään – puolessa vuodessa ennätykselliset 2,5 miljoonaa käyntiä

Metsähallitus sovittaa yhteen uhanalaisia lajeja ja metsänkäsittelyä