Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Metsä

Sarvamaa ihmettelee Suomen saamattomuutta: "Hallituksen täytyy kaataa Suomen metsille haitallinen EU-taksonomia – koko hallituksella keskusta mukaan lukien on jäänyt sormi suuhun"

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa kummeksuu Suomen hidasta kannanmuodostusta EU-taksonomiaan.
Maria Miklas
"Hallituksen täytyy taistella yhdessä rintamassa kansallisvarallisuutemme puolesta", Sarvamaa toteaa.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa ihmettelee hallituksen saamattomuutta metsäkannan muodostuksessa. Hallituksen oli määrä päättää kantansa EU-taksonomiasta tänään perjantaina, mutta sopua ei ole näköpiirissä.

"Hallituksen täytyy kaataa Suomen metsille haitallinen EU-taksonomia. Vaikuttaa siltä, että koko hallituksella keskusta mukaan lukien on jäänyt sormi suuhun asiassa, jonka luulisi olevan Suomen kannalta yksinkertainen", Sarvamaa sanoo.

Sarvamaan mielestä kestävän rahoituksen paketti on tervetullut, sillä se sallii ympäristöystävällisten investointien erottamisen selkeästi ympäristölle haitallisten toimien tukemisesta. Komissio on kuitenkin mennyt metsien yksityiskohtaisessa lisäsäätelyssään liian pitkälle.

Ruotsi on jo päättänyt vastustaa komission säädöstä. Sarvamaan mukaan naapurissa ymmärretään aktiivisen metsänhoidon ja metsätalouden merkitys kansantaloudelle. Komission ehdottamat ilmastokriteerit eivät huomioi, että keskieurooppalainen metsä on hoitomuodoiltaan aivan erilainen kuin suomalainen boreaalinen metsä.

"Hallituksen tulee muistaa, että metsät ovat Suomen merkittävin uusiutuva luonnonvara ja tärkeä osa kansallisvarallisuuttamme. Luonnonvarakeskuksen mukaan yksityiset metsänomistajat, esimerkiksi tavalliset perheet, omistavat metsämaasta 60 ja puuston kasvusta 70 prosenttia", Sarvamaa sanoo.

"Taksonomiassa asetetut yksityiskohtaiset vaatimukset, kuten yli 13 hehtaarin metsäpalstoille lankeava edellytys ympäristösuunnitelmasta tekevät koko hommasta suurelle osalle yksityisiä metsänomistajia liian työlästä ja kallista. Näin koko suomalaisen kestävän metsänhoidon ydin on vaarassa näivettyä komission kiihkouskoisen pilkunviilauksen jalkoihin."

"Hallituksen täytyy taistella yhdessä rintamassa kansallisvarallisuutemme puolesta", Sarvamaa toteaa lopuksi.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Suomi ja Ruotsi eivät Vironkaan tuella kaada EU:n rahoitusluokittelua – metsälinjaukseen ei tässä vaiheessa voi enää saada muutoksia

Petri Sarvamaalle isänmaallisuus tulee sinivalkoisen kodin perintönä – "Juhlistan itsenäisyyspäivää tekemällä töitä meidän yhteisen Euroopan hyväksi"

"Miksi turpeesta pitää luopua kokonaan, kun se kuitenkin uusiutuu hitaasti?", kysyi Pekka Uro vihreiden Hanna Holopaiselta tuottajaliiton kokouksessa

EU-komissaari Timmermans käsittää Suomen kriittisen metsälinjan: Kyse on myös kulttuurista, historiasta ja yksityisistä metsänomistajista