Metsä

Heikki Mäkkylä kehitti selkää säästävän pöllinsiirtäjän ja monia muita laitteita, mutta suhtautuu silti kriittisesti keksimiseen – "Yöunet ja rahat menee"

"Pienkeksijän ongelmana on, että kaikki kyllä kehuvat tuotteita, mutta myyminen on hankalaa", Heikki Mäkkylä miettii.
Rami Marjamäki
Heikki Mäkkylä on ideoinut vuosien varrella monia keksintöjä. Yksi tuotantoon päätyneistä on istuimena toimiva puunkantoteline.

Perunanviljelijä Heikki Mäkkylä oli joitakin vuosia sitten veneseuran talkoissa eräällä saarella. Urakkana oli kerätä syöksyvirtauksen kaatamista puista katkottuja puupöllejä rantaan. Homma oli raskasta.

"Niitä oli hankala kuljettaa, vaikka saaressa oli hyvät polut. Jäin miettimään, miten sen olisi voinut helpommin tehdä."

Asia ehti jo painua unholaan, kunnes perunoita ostamaan tullut naapurin rouva kertoi loukanneensa selkänsä kantaessaan isoja pöllejä.

"Muistin ideani ja hitsailin konehallissa prototyypin. Se pelasi tosi hyvin. Yhdellä pajalla siitä tehtiin sitten pieni sarja."

Pöllinsiirtäjän idea on yksinkertainen. Pölliin kiinnitetään ikään kuin aisa, jonka avulla raskaankin pölkyn siirtely käy näppärästi ja vähillä voimilla. Kiinnitysosan teline säädetään puun mittaiseksi ja terävät piikit vain napautetaan vasaralla kiinni pöllin molemmin puolin keskikohtiin.

"Käyttäjät ovat todenneet, että jos puut vain saa pätkittyä pölleiksi, niin tällä lapsetkin saavat ne kuljetettua polttopuiden tekopaikalle."

Pöllinsiirtäjällä voi kuljettaa isojakin tyvipölkkyjä. Pöllin halkaisija voi olla 70 senttiä ja puukappaleen pituus enintään 45 senttiä.

Jos puu on tarkoitus pilkkoa klapikoneella, pöllinsiirtäjällä sen voi kuljettaa leveää lankkua pitkin myös ylös hihnalle. Tässäkin vältytään nostelulta – iso pölkky painaa kymmeniä kiloja.

"Tätä voi myös halutessaan käyttää nurmikkojyränä, kunhan laittaa piikkeihin tasaisen pöllin", Mäkkylä esittelee.

Rami Marjamäki
Heikki Mäkkylä kuljettaa koivun tyvipölliä kehittämällään siirtolaitteella.

Tuote on mallisuojattu ja sitä on koemarkkinoitu useilla messuilla, mutta myynti on keksijän mukaan jäänyt pieneksi. Monella kesämökin ja omakotitontin omistajalla on aika ajoin hankalia pihapuu-urakoita, joissa on niukasti konevoimaa käytettävissä.

"Tämän laitteen ongelma on, että sitä tarvitaan liian harvoin. Kun hinta on lähelle sata euroa, kynnys ostamiseen on suuri", Mäkkylä miettii.

Samaan pulmaan hän on törmännyt aikaisempienkin keksintöjensä kanssa. "Pienkeksijän ongelmana on, että kaikki kyllä kehuvat tuotteita, mutta myyminen on hankalaa."

Nykyisin eläkkeellä oleva Mäkkylä on vuosien varrella kehittänyt muun muassa automaattisen korkeapainesammutuslaitteiston, moduulipuuliiterin, istuimena toimivan puunkantotelineen ja jäällä käytettävän kelluntapuvun. Silti hän kehottaa ideanikkareita suhtautumaan kriittisesti omien ideoidensa tuotteistamiseen.

"Se on valitettavaa, mutta yöunet ja rahat siinä menee. Hyviä keksintöjä jää hyödyntämättä, kun ei ole sellaista polkua, jota pitkin ideoita voisi arvioida ja edistää. Sille asialle pitäisi tehdä jotain."

Rami Marjamäki
Maatiloille sopiva automaattinen korkeapainesammutuslaitteisto on tässä pakattuna konttiin, Heikki Mäkkylä esittelee.
Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Konevuorineuvos Tapio Leinosen keksijänura alkoi vesakkoleikkurista – uusia ideoita ja laitteita pulpahtelee aina vain

Video: Näin puu pumpataan kumoon turvallisen matkan päästä – Tapio Leinonen kehitti työkalun ongelmapuiden tarkkaan kaatoon

Video: Usean kymmenen kilon tyvipöllit pyörivät kevyesti suoraan klapipaikalle Heikki Mäkkylän kehittämällä laitteella

Video: Yksinkertainen keksintö nopeuttaa marjojen puhdistusta huomattavasti