Metsä

Junnikkala Oy:n uusi saha nousee Oulun Energian biovoimalaitoksen viereen – "Aimo harppaus kohti hiilineutraalia energiantuotantoa"

Uuden sahan vuotuinen tukin tarve on noin 800 000 kuutiometriä mäntyä ja kuusta.
Maiju Pohjanheimo
Investoinnin jälkeen Junnikkala Oy:n kokonaistuotanto nousee vuositasolla lähes 800 000 kuutiometriin valmista sahatavaraa. Yhtiön tuotteisiin sitoutuu noin 700 000 tonnia hiiltä vuodessa, toimitusjohtaja Kalle Junnikkala sanoo. Kuva on yhtiön Kalajoen sahalta.

Junnikkala Oy:n uusi saha rakennetaan Oulun Energian Laanilan biovoimalaitoksen välittömään läheisyyteen.

"Saha tuottaa uusiutuvaa bioenergiaa yli oman tarpeen ja mahdollistaa osaltaan turpeen korvaamisen sahan uusiutuvilla sivuvirroilla Oulun Energian sähkön ja lämmön tuotannossa. Tämä on aimo harppaus kohti hiilineutraalia energiantuotantoa", Oulun Energian liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala sanoo.

Junnikkala Oy julkisti tänään maanantaina Ouluun nousevan sahalaitoksen tarkan sijainnin. Vuoden 2023 lopulla valmistuvan investoinnin arvo on noin 75 miljoonaa euroa.

Uuden sahan vuotuinen tukin tarve on noin 800 000 kuutiometriä mäntyä ja kuusta, Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala kertoo.

Sahayhtiön vuotuinen puun tarve nousee hänen mukaansa yhteensä 1,5 miljoonaan kuutiometriin. Tukinhankinta lisääntyy huomattavasti Pohjois-Pohjanmaalla, eteläisessä Lapissa ja Oulujärven pohjoispuolella Kainuussa. Yhtiö käyttää pääosin PEFC-sertifioitua puuta.

Investoinnin valmistuttua yhtiön vuosittainen kokonaistuotanto kasvaa lähes 800 000 kuutiometriin valmista sahatavaraa. Yhtiön tuotteisiin sitoutuu noin 700 000 tonnia hiiltä vuodessa.

Uusia työpaikkoja Oulun alueelle syntyy investoinnin mukana suoraan noin 70 ja välillisesti noin 200. Yhtiön koko työntekijämäärä nousee noin 700:ään, kun otetaan huomioon välillinen työllistämisvaikutus.

Junnikkala Oy:n liikevaihto kohoaa investoinnin ansiosta noin 300 miljoonaan euroon vuodessa.

Karkeasti noin kaksi kolmannesta sahojen liikevaihdosta tuloutuu alueen metsänomistajille puusta maksettujen kantorahojen muodossa, toimitusjohtaja Junnikkala laskee.

Uuden sahainvestoinnin yhtenä mahdollistajana on ollut hänen mukaansa myös Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus, joka on myöntänyt hankkeelle merkityksellisen kehittämisavustuksen Euroopan aluekehitysrahastosta.

Uuden sahan teknologia on yli 90-prosenttisesti kotimaista.

Hankkeessa ovat mukana muun muassa Veisto, Jartek, Valutec, Nordautomation, Jack-Steel ja Valon Kone.

Junnikkala Oy:llä on sahalaitokset Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella ja Oulaisissa.

Lue myös:

Sahayritykset uskaltavat taas investoida – suomalainen sahateollisuus harppoo nyt kiinni kilpailijoiden etumatkaa

Junnikkala aikoo rakentaa sahan Ouluun – yhtiön tukin tarve kasvaa 650 000 kuutiolla vuodessa

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Pölkky Oy teki erinomaisen tuloksen – "Odotamme hintojen jälleen nousevan vuoden 2022 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana"

"Jotakin järkeä on saatu systeemiin", Keitele Groupin Kylävainio kommentoi neuvottelutulosta Teollisuusliiton ja Pron kanssa

Hakekauppa käy kuumana – kysyntä kasvaa, hinta nousee ja tuonti lisääntyy

Sahatavaran hintojen uusi nousu Yhdysvalloissa antaa valoa markkinanäkymiin – tulevaa ennustavat futuurit lähestyvät viime kevään huippua