Metsä

Kiviröykkiö muistuttaa Tervanevan metsän hyytävästä historiasta

Metsistä löytyy merkkejä muinaisten suomalaisten kädenjäljistä, kun vain osaa katsoa ja etsiä. Metsänkäyttöä muinaismuistot eivät yleensä rajoita.
Johannes Tervo
Metsänomistaja Jussi Knaapi tuntee kiviröykkiön ja sen ympäristön historia. Se muistuttaa kylän historiasta.

Ison, jäkälän peittämän kiviröykkiön historia on tuttu isokyröläiselle metsänomistajalle Jussi Knaapille. Paikan nimi Tuomaanmäki viittaa kalmistoon ja viereisen Tervanevan Ankkurilahti muinaiseen menneisyyteen; alue on pronssikaudenaikaista meren rantaa. Mäntyä kasvavan kalliorinteen keskellä olevien kivikasojen on aina tiedetty olevan kalmisto, vanha hautapaikka.

Suometsän laidalta löytyvät myös vanhan piilopirtin rauniot, jotka kertovat karua tarinaa kylän historiasta.

Suuren Pohjan sodan aikaan 1700-luvulla venäläiset sotilaat tappoivat hyökkäyksessä lähes kaikki kylän asukkaat. Perimätietona kulkeneen tarinan mukaan erään talon emäntä ja piika pääsivät pakenemaan sotilaita suon laidalla sijainneeseen pirttiin.

Sotilaat saivat kuitenkin vihiä paikasta ja lähtivät parivaljakon perään.

”Piika oli ronskin kokoinen ja pamautti koivuhalolla mökkiin tunkeutuneen sotilaan hengiltä. Hän hyökkäsi ulos ja nuiji hengiltä loputkin sotilaat sekä heidän mukanaan olleen piian, joka oli ilmiantanut piilopaikan”, Knaapi kertoo.

Sodan jälkeen Tervanevan metsä ojitettiin ja se alkoi kasvaa puuta. ”Reunoilta se kasvaa puuta erinomaisesti, keskellä on vähän harvempaa.”

Johannes Tervo
Jussi Knaapi suojeli muutaman hehtaarin ympäristön turvatakseen alueen kulttuurihistorian.

Vastaavanlaisia muinaismuistoalueita eli luonnosta löytyneitä jäänteitä esihistoriallisilta ajoilta on rekisteröity Suomessa noin 35 000. Noin puolet niistä sijaitsee metsissä.

Muinaismuistot ovat usein metsittyneitä ja kasvillisuuden peittämiä kiviröykkiöitä, uhrilähteitä, asumusten jäännöksiä ja linnoituksia.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon niitä on vielä löytämättä, sanoo Museoviraston yli-intendentti Helena Taskinen.

Tällä hetkellä muinaismuistoja etsitään muun muassa laserkeilauksen ja tekoälyn avulla, mutta esimerkiksi hautaröykkiöitä tekniikka ei vielä löydä. Metsässäkään harjaantumattoman silmä ei välttämättä tunnista painaumaa maastossa kivikautiseksi asuinpaikaksi, jonka jäännökset lepäävät vain muutaman kymmenen senttimetrin syvyydessä maan alla.

”Yleensä jos näkee jotain, mikä ei selvästi ole luonnon muodostamaa, vaan ihmisen aikaansaamaa, tietoa voi alkaa etsiä”, Taskinen sanoo.

Laki kieltää muinaismuistojen vahingoittamisen tai peittämisen, mutta metsänkäyttöä ne eivät yleensä rajoita. Hakkuun yhteydessä puustoa poistetaan muinaismuistoa varoen ja esimerkiksi säästöpuita ei jätetä lähelle näkyviä rakenteita, jotta myrskyssä kaatuvat puut eivät vahingoittaisi niitä.

”Ajolinjat voidaan suunnitella niin, etteivät ne aiheuta kovin paljon harmia. Muinaismuistojen pinta-alat eivät myöskään ole suuria”, Taskinen sanoo.

Koneellista maanmuokkausta muinaismuiston päältä ei kuitenkaan voi tehdä. Uutta puustoa ei kasvateta aivan jäännösten läheisyydessä.

Kun kohde on tiedossa, siitä lähtee metsänkäyttöilmoitus automaattisesti tiedoksi Museovirastolle, jos hakkuu osuu 200 metrin säteelle muinaismuistosta.

Johannes Tervo
Kimmoke vanhan kalmiston ympäristön suojeluun tuli metsäkeskuksen ja Museoviraston kartoittajilta, Jussi Knaapi kertoo.

Jussi Knaapia hautaröykkiön alueen historia tarinoineen kiinnosti niin paljon, että hän päätti nelisen vuotta sitten suojella vanhan kalmiston ympäristön Metso-ohjelman kautta. Kimmoke tuli metsäkeskuksen ja Museoviraston kartoittajilta.

”Päädyin suojelupäätökseen, sillä metsätalouden arvo tässä kohtaa ei ollut niin suuri ja saimme suojelusta kohtuullisen korvauksen.”

Knaapille suojelussa merkitsivät nimenomaan sen alueellisesti kulttuurihistorialliset arvot.

Vaikka muinaismuistokohteita on tiedossa paljon, ne ovat aina paikallisesti tärkeitä, muistuttaa Taskinen.

Kohteesta riippuen niistä voi esimerkiksi löytyä saviastioiden palasia ja palanutta luuta. Radiohiiliajoituksen avulla ne voidaan sijoittaa oikeaan aikakauteen. Vanhat luut kertovat alueen ravinnoksi pyydetyistä eläimistä, siemen- ja siitepölyjäännökset kasvilajeista ja maanviljelystä. Hautojen luista voidaan selvittää vainajien ikää, sukupuoli ja sairauksia.

”Aiempi kuva tulee jatkuvasti värikkäämmäksi. Säilyttäminen on tärkeää tulevia tutkimuksia varten, sillä koskaan ei voi tietää, mikä kohde on joskus tärkeä”, Taskinen sanoo.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Aarre: Kaari Utrio on surullinen ja vihainen nykyihmisen lyhytjänteisyydestä – Perspektiiviä saadakseen suomalaisen pitäisi mennä hänen mielestään useammin metsään

Aaro Mäkynen, 72, pyörittää Lehmäjoella huoltoasemaa, josta löytyy apu kaikkiin konevaivoihin – "Mutta se, mikä minua huolestuttaa, on maatalous"

Pelto sitoo hiiltä ainakin metriin saakka

MT lähti kierrokselle kuntaan, joka on vain haamu entisestä suuruudestaan – itsetunto on yhä kohdillaan