Metsä

Tukin hinta on noussut, sahateollisuuden Kopra: "Onko tarkoitus tappaa sahat?"

Yksityisten sahojen puheenjohtajan mielestä kuitupuun lisätarvetta haalitaan laareihin nostamalla tukin hintaa.
Jukka Pasonen

Tämän syksyn puukauppatilastoissa mäntytukin hintanuolet ovat pitkästä aikaa osoittaneet lähes kaikilla alueilla ylöspäin. Myös kuusitukin hintakäyrä on nouseva.

Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan syys-lokakuussa parhaita hintoja maksettiin päätehakkuuleimikoissa Kymi–Savo -alueella Itä-Suomessa. Siellä kuusitukin keskihinta oli 60,40 euroa eikä mänty jäänyt paljon huonommaksi: 59,20 euroa. Hinnat ovat neljän viikon ajalta maksettujen hintojen keskiarvoja. Koko maassa mäntytukin keskihinta oli päätehakkuilla 57,00 euroa.

Metsäteollisuus ry:n tukin hinnan seurantatilastossa näkyy myös lievästi nouseva kehitys elokuun alusta lähtien.

Yksityisten sahojen etujärjestön puheenjohtajaa, sahayhtiö Westas Group Oy:n toimitusjohtajaa Pekka Kopraa puumarkkinoiden kehitys ei miellytä tippaakaan. Hänen mielestään sahauksen kannattavuudesta ei löydy perusteita tukin hinnan nousulle.

"En ymmärrä mistä tukin hinnan nostossa on kysymys. Nähtävästi on näin, että kun julkisuudessa puhutaan mänty- tai kuusitukin tarpeesta, silloin on tarve kuitupuusta. Sahatavaraa dumpataan sitten markkinoille."

Kuitupuun käyttäjillä on hyvä markkinatilanne. Äänekosken sellujätin käynnistys ja useat muut isojen metsäyhtiöiden viimeaikaiset investoinnit ovat lisänneet kuidun käyttöä merkittävästi. Kuitupuun hintanuolet eivät kuitenkaan osoita yksiselitteisesti ylöspäin.

"Ei tässä oikein järkeä ole. Osa teollisuudesta haluaa ostaa maailman kalleinta tukkia, jotta saisi toimittaa halvalla haketta ja sahatavaraa. Miljoonien kuutioiden kuitupuun lisätarve hoidetaan tukin hinnalla. Onko tarkoitus tappaa sahateollisuus vai mikä tässä on kysymyksenä?"

Viimeksi kuluneina viikkoina Suomessa on seurattu, tuleeko Euroopan unionin ilmastopolitiikasta takapakkia Suomen suunnitelmille lisätä koko maan hakkuumääriä merkittävästi. Kopra sanoo, ettei panisi pahakseen, jos EU:n lainsäädännön vuoksi kuitupuun tuonti lisääntyisi Venäjältä.

"Jos se pienentäisi tukin hintaan kohdistuvaa painetta."

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Puukaupan vauhti hiljeni viime viikolla ja tukin hinnan nousu tasaantui

"Nyt menee jo liian pitkälle" – Lukijoiden mielestä FSC:n rajoitukset eivät saa ulottua puukauppaan

Puukaupassa jatkui yli miljoonan kuutiometrin viikkotahti

Puukaupassa on nyt metsänomistajien kissanpäivät, mutta vauhti tasaantuu Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan vuoden loppua kohti