Metsä

Aarre: Pakurikääpä on kokeissa vaikuttanut niin vastustuskykyyn, tulehduksiin kuin syöpäsoluihin – aloita käyttö varovaisesti

Tutkimusta on vielä tehty vähän, eikä tuloksia ole saatu varmennettua.
Kari Salonen
Pakurin keruu ei ole jokamiehenoikeus, vaan siihen pitää olla maanomistajan lupa

Koivun kyljessä kasvaa musta, epämääräisen muotoinen möykky. Se on pakuri – kasvannainen, joka syntyy puuta lahottavan pakurikääpäsienen ja isäntäpuun taistelusta.

"Pakurilla saattaa olla paljonkin erilaisia terveysvaikutuksia. Se näyttäisi esimerkiksi vaikuttavan immuniteettiin. Ei niin, että se tappaisi yksittäisiä tauteja, vaan se ehkä ikään kuin virittää vastustuskyvyn paremmaksi", kuvailee vanhempi tutkija Henri Vanhanen Luonnonvarakeskuksesta.

Vanhanen on viitisen viime vuotta työskennellyt pakuritutkimusten ja -hankkeiden parissa.

"Laboratorio- ja eläinkokeet ovat lupaavia, ja itse nautin pakuria melkeinpä joka päivä. Kliinisiä kokeita ihmisillä on kuitenkin tehty vasta vähän, joten edelleen on epäselvää, millaisella mekanismilla pakuri vaikuttaa suun kautta otettuna."

Vastustuskyvyn vahvistumisen lisäksi tutkimuksissa on saatu viiteitä, että pakuri voi vähentää elimistön jatkuvaa matala-asteista tulehdustilaa, joka liittyy moniin länsimaiden elintasosairauksiin kuten tyypin 2 diabetekseen, valtimotautiin ja vanhuusiän muistisairauksiin.

"Esimerkiksi Kiinassa on tehty tuore koe, jossa pakuri muun muassa korjasi epäterveellisellä dieetillä olleiden rottien rasva-aineenvaihduntaa", kertoo Pertti Marnila, immunologiaan perehtynyt Luonnonvarakeskuksen tutkija.

Hän varoittaa silti pitämästä pakuria ihmerohtona.

"Tämänhetkisen eläinkokeista saadun tiedon perusteella näyttää, että pakuri voisi olla osa terveellistä ruokavaliota", Marnila muotoilee.

"Pitää silti muistaa, että esimerkiksi vastustuskyky on äärettömän monimutkainen ilmiö ja jokaisen ihmisen tilanne on erilainen. Mikä auttaa yhtä, voi toiselle ollakin haitaksi, eikä pakurin pitkäaikaisvaikutuksia vielä tiedetä."

Pakurista innostunut Jaakko Halmetoja kertoo pari vuotta sitten ilmestyneessä Pakurikääpä-kirjassaan, että pakurista on etsitty vastustuskyvyn, syövän ja ihosairauksien lisäksi apua myös vatsan, maksan ja suoliston vaivoihin, nivelkipuihin, verensokeriongelmiin, flunssan torjuntaan ja ylipäätään vireystilan ja toimintatarmon parantamiseen.

"Pakurin terveyttä edistävistä tai lääkinnällisistä vaikutuksista ei ole varmaa tieteellistä tutkimusnäyttöä ihmisillä, mutta solumallien ja eläinkokeiden tulokset ovat tieteellisesti päteviä. Pakuri on erittäin lupaava luonnontuote, jota ehdottomasti kannattaa tutkia lisää", Henri Vanhanen ja Pertti Marnila arvioivat.

"Pakurin käyttö kannattaa aloittaa varovasti, jos sitä ei ole ennen käyttänyt. Samoin jos on jokin sairaus tai lääkitys, käytöstä on syytä keskustella lääkärin kanssa", tutkijat neuvovat.

Lue koko juttu Aarteen sivuilta: mitä haittaa pakurista voi olla, entä mikä on sen käytön historia? Poimi myös vinkit pakurin keräämiseen ja käsittelyyn.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Mahla kiinnostaa nyt maailmalla – "Potentiaalia tässä on moninkertaistaa hehtaarituotto koivikosta"

Testaa tietosi: Tunnetko villiyrttien salat?

Aarre: Detria tekee bisnestä lappilaisilla superyrteillä – ”Jopa lääkärit uskovat luonnontuotteiden tehoon”

Kuntosalilla ähkijälle puolukkaa piristeeksi pillerien sijaan