Metsä

Tuore tutkimus kumoaa yleisen ajatusmallin: Puut kasvavatkin kaupungissa maaseutua paremmin

Puut kasvavat tutkimuksen mukaan kaupungeissa jopa 25 prosenttia maaseutua nopeammin.
Tutkimuksessaan mittasivat puiden kokoa kymmenessä kaupungissa eri puolilla maailmaa. Kuvituskuva.

Tuore Munchenin teknillisen yliopiston tekemä tutkimus kumoaa yleisen ajatuksen siitä, että puut kasvaisivat maaseudulla kaukana saasteista kaupunkeja paremmin. Asiasta kertoo tiedejulkaisu Scientific Reports.

Puut kasvavat tutkimuksen mukaan kaupungeissa jopa 25 prosenttia maaseutua nopeammin.

Tutkijat selittävät asiaa niin sanotulla lämpösaarrekeilmiöllä. Ilmiössä on kyse siitä, että tiheästi rakennetun kaupungin keskusta varastoi auringon lämpöä niin, että etenkin öiseen aikaan kaupungissa on useita asteita lämpimämpää kuin kauempana maaseudulla. Suurkaupungeissa tämä lämpötilaero saattaa olla jopa yli kymmenen astetta.

Lämpösaarrekeilmiön tuottama lämmin ilma auttaa kasveja yhteyttämään, mutta osansa on luultavasti myös kaupunki-ilman maaseutua korkeammalla hiilidioksidipitoisuudella.

Toisaalta puiden kasvua vahvistaa yleinen ilmaston lämpeneminen. Se on nopeuttanut puiden kasvua vuodesta 1960 lähtien jopa 17 prosentilla.

Lämpösaarrekeilmiö on tutkijoiden mukaan pidentänyt puiden vuotuista kasvukautta kaupungeissa jopa yhdeksällä päivällä. Ilmastonmuutoksen myötä kasvukausi taas on pidentynyt viimeisimmän 30 vuoden aikana kymmenen päivää.

Tutkimuksessaan mittasivat puiden kokoa kymmenessä kaupungissa eri puolilla maailmaa. Tulosten mukaan lämpösaarrekeilmiö vaikutti eniten havumetsävyöhykkeellä ja Houstonin, Hanoin ja Australian Brisbanen kaltaisissa kaupungeissa, jotka kuuluvat lämpimään eli subtrooppiseen vyöhykkeeseen.

Scientific Reports:Climate change accelerates growth of urban trees in metropolises worldwide

Katso uusin video: Näin sutjakasti sahapihan tukkikoura muuttuu lumiauraksi
Lue lisää

Virtalähde pureutuu ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Muisti maaseudusta palailee pätkittäin

"Ilman kalaa ja riistaa ihmiset olisivat kuolleet nälkään" – Aapo Aholan muistelmissa käydään läpi Suomen sotavuosia ja maaseudun elämänmenoa menneinä aikoina

Vain yksi on alkiolainen