Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Metsä

Kiinalainen Hengan Group mukaan Finnpulpin biotehdashankkeeseen Kuopioon – pehmopaperijätistä tulee suurin omistaja

Finnpulp on käynnistänyt maailman suurimman havusellutehtaan perussuunnittelun. Mahdollinen investointipäätös 1,4 miljardin euron hankkeesta edellyttää vielä oikeuden ratkaisua ympäristölupaan tehdyistä valituksista.
Pentti Vänskä
Finnpulp suunnittelee 1,2 miljoonaa tonnia havusellua vuosittain valmistavaa tehdasta Kuopion Sorsasalosta varatulle tontille. Sorsasalossa toimii myös Powerfluten eli entisen Savon Sellun tehdas, joka valmistaa aallotuskartonkia.

Kiinalaisesta suuresta pehmopaperien valmistajasta Hengan International Groupista tulee Finnpulpin Kuopioon suunnitteleman sellutehdashankkeen suurin omistaja.

Hengan Group sijoittaa Finnpulpiin 11,7 miljoonaa euroa ja se oikeuttaa 36,5 prosenttiin osakekannasta. Tulevaisuudessa sillä on mahdollisuus kasvattaa osuuttaan yhtiöstä aina 49 prosenttiin asti.

Vuonna 1985 perustettu Hengan International Group on listattu Hong Kongin pörssiin. Sen pääkonttori on Jinjiangissa Kiinassa. Yhtiö valmistaa muun muassa hygieniatuotteita kuten terveyssiteitä, vaippoja sekä pehmopapereita ja on näin suuri sellun käyttäjä.

Hengan Groupin liikevaihto oli viime vuonna noin 2,5 miljardia euroa ja liikevoittoprosentti 26,6. Nettotulosta verojen jälkeen kertyi 19,1 prosenttia liikevaihdosta. Suurimmat omistajat ovat Sze Man Bok ja Hui Lin Chit, kumpikin noin viidenneksen osuudella. He toimivat myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

Finnpulpin omistuspohjan laajennuksen yhteydessä Finnpulpin aiemmat omistajat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ja Gustaf Björnbergin Grizzly Hill Capital ovat kasvattaneet sijoituksiaan yhtiöön. Molempien osuus on nyt 11,5 prosenttia.

Finnpulpin omistajina jatkavat myös Ingmanin suvun Ingman Finance ja yhtiön perustajahenkilöt.

Omistajat rahoittavat noin 15 miljoonan euron suunnitteluvaiheen.

Finnpulpin suunnittelema 1,4 miljardia euroa maksava biotuotetehdas on määrä rakentaa Kuopion Sorsasalosta varatulle tontille, jonka asemakaavan korkein hallinto-oikeus vahvisti tämän vuoden tammikuussa.

Tehtaan perussuunnittelu on alkanut ja se kestää noin vuoden.

Tuotantolaitoksesta tulisi maailman suurin havusellutehdas 1,2 miljoonan tonnin kapasiteetilla. Havupuuta se käyttäisi vuosittain 6,7 miljoonaa kuutiometriä.

”Nyt aloitettava työ on esivaihe, jonka pohjalta yhtiön tavoitteena on tehdä lopullinen investointipäätös ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Samalla alkaisivat myös rakennustyöt tehdastontilla”, tiedote kertoo.

Ensimmäiset sellupaalit valmistuisivat vuonna 2021.

Investointipäätös edellyttää vielä lainvoimaisen ympäristöluvan saamista hankkeelle.

Aluehallintovirasto myönsi Finnpulpille ympäristöluvat Kuopion Sorsasaloon suunnitellulle tehtaalle vuoden 2017 maaliskuussa.

Lupaehdot ovat tiukimmat, mitä Suomessa ja maailmalla toimiville alan laitoksille on koskaan asetettu. ”Ne ovat myös selkeästi tiukemmat kuin EU:n alan parhaille käytännöille asettamat vaatimukset”, tiedotteessa todetaan.

Ympäristölupaan on kuitenkin tehty valituksia, jotka ovat nyt Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyssä. Ratkaisua niihin odotetaan tulevan kesän aikana.

”Lainvoimaisen ympäristöluvan saaminen on hankkeen seuraavien vaiheiden toteutumisen perusedellytys”, Finnpulp korostaa.

Tehdasinvestoinnin työllisyysvaikutus hankevaiheessa olisi 5 700 henkilötyövuotta. Valmis biotuotetehdas tarjoaisi tehdasalueella 200 työpaikkaa, Pohjois-Savossa sen vaikutus olisi 1 500 työpaikkaa ja koko valtakunnallisessa arvoketjussa 3 400 työpaikkaa. Valmiin tehtaan vaikutuksen Suomen vientituloon arvioidaan olevan noin prosentti.

Lisätty klo 16.27:

Finnpulpista 11,5 prosenttia omistava MTK omistaa Viestilehdet Oy:n, joka on Maaseudun Tulevaisuuden kustantaja.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Kilpailu kuitupuusta kovenee kiinalaisten kirittämänä – "Hinta voi nousta 20–30 prosenttia"

Finnpulpin Fredrikson: "Vanhanaikaista täysin omaa puunhankinnan organisaatiota emme rakenna, mutta hankinta omissa käsissä"

Kuka avaa puupelin pohjoisessa?

Finnpulp ja Pöyry sopivat biotuotetehtaan suunnittelusta Kuopioon – investointipäätös mahdollinen vuoden päästä