Metsä

Stora Enso irtisanoo Varkaudessa enintään seitsemän – Varautuu lomauttamaan sahan ja viilupuutehtaan kaikki 110 työntekijää

Lomautus kestäisi enimmillään 90 päivää tämän vuoden lopun ja ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.
Pentti Vänskä
Stora Enson viilupuutehdas ja saha ovat kuluttaneet Varkaudessa vajaan 0,5 miljoonaa kuutiometriä kuusitukkia vuodessa. Kuvassa kuusitukista sorvatut viilut odottavat liimausta viilupuuksi.

Stora Enso on saanut väen vähennystä ja lomautuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut päätökseen Varkaudessa. Viilupuutehtaalta (lvl) ja sahalta irtisanotaan enintään seitsemän henkilöä.

Samalla yhtiö varautuu lomauttamaan viilupuutehtaan ja sahan kaikki 110 työntekijää korkeintaan 90 päiväksi tämän vuoden lopun ja ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Irtisanomisia perustellaan kilpailukyvyn parantamisella sekä toimintatapojen ja työtehtävien muutoksella.

Stora Enson Varkauden lvl-tehtaan ja sahan johtajan Jaakko Huovisen mukaan henkilöstövähennykset pystyttiin minimoimaan aiemmin ilmoitetusta yhdeksästä niin, että tehtävien uudelleenjärjestelyjen seurauksena seitsemän henkilötyövuoden työpanosta ei tarvita.

Irtisanottavien tarkka määrä on Huovisen mukaan vielä avoinna.

Stora Enso ilmoittaa tukevansa irtisanottavia henkilöitä toimin, joihin sisältyy muun muassa mahdollisuus yksilölliseen uravalmennukseen. Yhtiö tekee yhteistyötä paikallisten työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa uusien työpaikkojen löytämiseksi.

Lvl-tehtaan ja sahan koko henkilöstön lomauttamisesta ei ole tehty päätöksiä.

Lomautuksiin halutaan Huovisen mukaan kuitenkin varautua siltä varalta, että tuotteiden kysyntä laskee ja raaka-ainetilanne kiristyy entistään.

Varkaudessa tuotantokapasiteetti on 150 000 kuutiometriä sahatavaraa, 10 000 kuutiometriä höylättyjä tuotteita ja 70 000 kuutiometriä viilupuuta.

Lvl-tehdas ja saha ovat kuluttaneet nykyisillä tuotantomäärillä Huovisen mukaan vajaan 0,5 miljoonaa kuutiometriä kuusitukkia vuodessa.

Viilupuuta Stora Enso valmistaa ainoastaan Varkaudessa.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Lehtien painotalot yrittävät paikata UPM:n lakon pahentamaa pulaa hankkimalla paperia lähinnä Ruotsista ja Venäjältä

Pölkky Oy teki erinomaisen tuloksen – "Odotamme hintojen jälleen nousevan vuoden 2022 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana"

Sahojen ja vaneritehtaiden työntekijöistä puolet on saatu neuvoteltua uusien yrityskohtaisten työehtosopimusten piiriin

"Jotakin järkeä on saatu systeemiin", Keitele Groupin Kylävainio kommentoi neuvottelutulosta Teollisuusliiton ja Pron kanssa