Metsä

Luken uudet luvut yllättävät: Metsien hiilinielu voi olla tuplasti suurempi

Metsäteollisuuden investoinnit vaikuttavat Luken uusiin arvioihin.
Hanne Manelius
Luken tutkimusprofessori Antti Asikaisen mukaan metsien hiilinielut laskettiin varovaisesti viime kerralla.

"Tuoreimman valtakunnan metsien inventoinnin ja metsän uusien kasvulukujen peusteella on ilmeistä, että aiempi hiilinieluarvio on alakanttiin ja Suomen metsien hiilinielut ovat aiemmin arvioitua suuremmat", Luonnonvarakeskus Luken tutkimusprofessori Antti Asikainen sanoo MT:lle.

Asikainen on esittänyt eduskunnan talousvaliokunnalle uusia ennusteita hiilinielujen kehittymisestä. Niitä laskettiin edellisen kerran noin kolme vuotta sitten. Yhdessä tulevaisuudennäkymässä hiilinielut voivat olla jopa kaksinkertaiset aiempaan arvioon verrattuna.

Tarkat luvut julkaistaan joulukuussa ja tulevaisuuden näkymiä on useita. Joka tapauksessa metsien hiilinielut ovat aiempaa arviota suuremmat. Syynä on, että aiempi arvio oli varovaisesti tehty, metsänhoito on parantunut ja metsien kasvu on lähtenyt nousuun.

Jos Suomeen suunnitellut metsäteollisuuden investoinnit toteutuvat, on sillä vaikutusta myös ennustuksiin. Siinä tapauksessa ainakaan kaksinkertaistuminen aiempaan arvioon verrattuna tuskin toteutuu.

Asikaisen mukaan näyttää siltä, että hakkuut nousevat ennakoitua nopeammin 80 miljoonaan kuutioon. Tällä hetkellä ne ovat noin 75 miljoonaa kuutiota. Puiden kasvu on noin 107 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE.

Otsikkoa muokattu 17.34

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsän lannoitus kirittää kasvua ja hiilensidontaa

Hyvä maissisato voi tulla nurmisäilörehua edullisemmaksi tilalle

Luke: Keskustelu metsien hiilinieluista on ollut liian yksipuolista – Hakkuut vähentävät päästöjä ravinteikkailla turvemailla

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI